|
|
Post by Nita on Mar 17, 2018 13:59:52 GMT
Helppo B
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, 651 sanaa
Se oli jännittävän kutkuttavaa. Ne olivat mun kohtuullisen lyhyen ratsastusuran ensimmäiset kunnon kisat, joten ne olivat samalla mun ja Armin ensimmäiset kisat. Mä olisin halunnut välillä jänistää ja odottaa, että me päästäisiin starttaamaan meidän kisaura kotikisoissa. Me käväistiin parissa valmennuksissa ja mä harjoittelin itsenäisesti käyttämällä oppeja, jotka olin tässä keväällä oppinut niin valmentajilta kuin itse hevoselta. Silti mua jännitti aivan kamalasti.
Armilla ainakin oli hyvä päivä, sillä saapuessamme Saariston hevosopistolle, se tutkaili ympäristöä uteliaasti korvat hörössä. Mun oli pakko myöntää itsekin, että me tultaisiin olemaan radalla aika upean näköisiä. Tosin me kyllä edustettiin Auburnia, joten mikään muu ei olisi tullut kuuloonkaan. Armi oli puunattu niin tarkasti, että punarautias kiilsi kauniisti. Nyt sitä peitti kylläkin loimi, mutta loimen alla oli todella puunattu hevonen. Harja oli letitetty ja pistetty niin tasaisille sykeröille, kuin vain ilman viivotinta oli mahdollista. Mä olin harjoitellut sykeröiden tekemistä tylsinä hetkinä, koska tiesin perijättärien odottavan huoliteltua ulkonäköä. Varusteet olin putsannut ja me päästäisiin käyttämään ensimmäistä kertaa uutta edustussatulahuopaa. Valkoinen huopa kultaisilla reunuksilla ja mun sukunimellä brodeerattuna. Se vasta oli hienoa.
Mun uutuuttaan hohtavat valkoiset kisahousut olin peittänyt vielä toisilla housuilla, mä en halunnut liata housujani heti mihinkään. Ja olisihan se äärettömän noloa mennä starttaamaan likaisissa housuissa. Kukahan oli keksinyt, että kisahousujen tuli olla valkoiset? Olikohan se henkilö tajunnut ollenkaan, kuinka helposti valkoiset housut likaantuivat ja vielä kun hevosten kanssa oltiin tekemisissä. Mulla oli mun siistin toppatakin alla myöskin aivan uusi musta kisatakki, johon oli myös brodeerattu mun sukunimi. Olihan Auburnissa puolensa, kuten hienot edustusvarusteet. Armi seisoi ylväänä korvat hörössä mun vieressä. Ehkä mun pitäisi ottaa siitä vähän mallia, myös siinä stressaamisessa. Tamma oli kuin kotonaan kisahulinassa.
Kun kaikki käytännön asiat oli hoidettu ja meidän oli pikku hiljaa aika suunnata verryttelyyn. Inna kiltisti autteli mua Armin kanssa. Mä olin kuvitellut Innan ja Julian olevan läheisiä, mutta nyt naiset välttelelivät toisiaan ilmeisesti. Brunette katsoi tamman perään, kun mä heivasin ylimääräiset housut pois ja kiskoin talvikenkien tilalle mun siistiksi putsatut ruskeat nahkasaappaat. Kypärä päähän ja hanskat käteen. Nappasin Armin matkaan ja lähdin taluttelemaan sitä ensin kunnolla, ennen kuin edes nousisin selkään. Inna oli lähtenyt valmistautumaan omaan suoritukseensa, joten Josefina oli luvannut tulla perässä verryttelyyn, jolloin tämä ottaisi meidän viltin. Naisen lempinimeksi oli selvinnyt Jusu, onneksi tämä oli lähtenyt sekä minun että Julian avuksi. Hannoverilla oli viltin alla vielä ratsastusloimi, sillä verkka oli kentällä ja siellä oli sen verran kylmä.
Mun koko olemus rentoutui ja stressitaso laski, kun mä pääsin kapuamaan Armin selkään. Punarautias liikkui hyvin verkassa, ihan yhtä hyvin kuin valmennuksissa ja omissa treeneissä. Se lupasi hyvää, mutta ei vielä tarkoittanut mitään. Mä voisin jännittyä valkoisten aitojen sisäpuolella niin pahasti, että se näkyisi samantien tammassakin. Hetken ravailun jälkeen mä kävin viemässä meidän viltin Jusulle, sillä viltti oli jo alkanut valumaan. Siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä, jos se roikkuisi ties missä ja miten.
Kun olin käynyt askellajit ja perusavut läpi, aloin oikeasti työstämään tammaa kisaa ajatellen. Tein pohkeenväistöjä, siirtymisiä ja muita liikkeitä, jotka rataan kuuluivat. Samalla mä kävin mielessäni rataa, kun yritin saada Armia mahdollisimman hyväksi mun mittapuulla ja väistelin muita ratsukoita. Kisaverkka oli mulle uusi asia, mutta yllättävän hyvin mä selvisin. Armi ei välittänyt muista hevosista sen kummallisemmin, vaan keskittyi muhun. Ihan liian pian meidän piti lähteä maneesille valmistautumaan omaa vuoroa varten. Jännitys palasi lentelemään perhosina mun vatsaan, joita mä yritin sitten kovasti häätää siinä maneesille kävellessämme.
Jusu nappasi Armin suojat sekä ratsastusloimen pois. Mä riisuin toppatakkini kisatakin päältä, ojentaen sen naiselle. Mä tarkistin kädellä ensin omien hiuksieni olevan paikoillaan, jonka jälkeen kävin katseellani läpi Armin sykerörivistön. Se oli edelleen aika virheettömässä kuosissa. Mun oli silti pakko kysyä Jusulta, että oltiinhan me edustavan näköisiä ja kaikki oli niin kuin piti. Brunette vakuutteli näyttävän todella upealta kouluratsukolta. Mulla ei ollut mitään syytä epäillä naisen sanoja, joten mä vedin syvään henkeä. Oli koittanut meidän vuoro ratsastaa radalle. Jusu toivotteli onnea ja mä taisin vain mumista jotain siitä, kuinka sitä tarvittaisiin ja toivottavasti Armi hoitaisi homman kotiin. Tamma lähti liikkeelle. Se olisi menoa nyt.
|
|
|
|
Post by Milja Kajankoski on Mar 17, 2018 15:41:44 GMT
Milja Kajankoski & Feuerhof Ramino, Helppo B, 520 sanaa
Mihin mä olin taas ryhtynyt? Tai ei siinä, kyllähän mä edelleen kisaamista rakastin. Mut koulukilpailut - ei mun heiniä. Eikä muuten ollut Minonkaan, jonka sileää karvaa mä suin rivakoin vedoin.
"Hitto mua jännittää", Merida ähkäisi pitäen ylläpitohevosensa ohjista kiinni.
"Kumpikohan meistä se kouluratsastaja tässä on? Sulla mitään hätää oo", mutisin saaden tympääntyneen vilkaisun osakseni.
"No ehkä, mut sä oot kisannu enemmän. Ja teil on enemmän kisahistoriaa Minon kanssa."
Kohautin olkiani jatkamatta keskustelua serkkuni kanssa. Mä olin muutenkin ajattelemaani aikataulua vartin jäljessä, mutta ehkä mä vielä saisin sen kiristyksi.
Satuloidessani korkeaa puoliveristä ilmestyivät myös Nelly ja Jippu luoksemme. Iida jakeli kannustavia viime hetken tsemppejä, jotka eivät tainneet ainakaan serkkuani sen ilmeestä päätellen auttaa. Mua ei sinänsä jännittänyt, mut en ollut sellaisessa koulumoodissa, jolla suorittaa hyvä, tasainen koulurata. Ja tiesin jo valmiiks ettei muuten olis Minokaan, jos en sais omaa keskittymistäni kootuksi.
Pian kolme Yläkokon ratsukkoa lähti verkka-aluetta kohti. Myös Kim ja Lydia olivat ottaneet osaa näihin pippaloihin, mutta Kim meni C:ssä ja Lydia A:ssa.
Minon askel oli verkkainen ja etenevä. Se niin tuntui, kun joidenkin katsojien epäilevistä katseista päätellen myös näytti, kuuluvan enemmän esteradoille, kun tänne muiden hienojen sykeröharjaisten ratsukoiden sekaan. Syvään henkäisten keskitin ajatukseni ruunaan, ja aloin liikkumaan kevyessä ravissa. Mino oli onneksi sen verran kisannut, ettei juuri muista hevosista välittänyt, toisin kuin Meridan suokki - se hirnahteli innoissaan kaikille jotka kulkivat edes kolmen metrin säteellä sen ohitse. Loin muutamia empaattisia katseita serkkuni suuntaan - Nopan kanssa olin nimittäin muutamia kertoja päässyt kokemaan sen hauskuuden, kun verkassa ei mennyt asiat ollenkaan suunnitelmien mukaan..
Ravi alkoi ahkeralla työskentelyllä muuttua hieman parempaan suuntaan. Munkin pieni jännitteisyys alkoi lähteä, ja pääsin todella keskittymään ratsastamiseen. Ruunan ravi oli yhtä hirveää istuttavaa kuin aina ennenkin, mutta tulipahan taas seuraavan viikon vatsalihastreeni tehtyä samaan otteeseen.
Ensimmäinen laukkapätkä oli yhtä sähläämistä, Mino kun olisi tahtonut samantien unohtaa rauhallisen ja kauniin temmon, jota hiljalleen saimme jo ravissa aikaiseksi. Ei auttanut kun aloittaa sama työstäminen laukassakin, ja pikku hiljaa läsipää alkoi olla ihan mukava. Eihän se menomme mitään GP-tasoa ollut, mutta ihan riittävää meille.
Asettelin molempiin suuntiin, hain letkeän rentoa menoa, ja kiitin aina runsaasti hyvistä pätkistä. Vielä viimeisen pohkeenväistön jälkeen hidastin Minon käyntiin, ja löysäsin vähän pidempää ohjaa. Mun ei kannattaisi enää kovin kauaa verkata, sillä Mino tuntui jo nyt olevan hitusen pohkeen takana, laiskana. Muutenkaan meitä ennen ei tainnut olla enää kuin kaksi ratsukkoa.
"Mites teillä menee verkka? Se ei ainakaan näytä hullummalta", Kim virnisti kävellessäni lähempänä aitaa.
"No joo, on meillä ehkä parempakin päiviä ollut, mut ihan jees. Mites teillä muuten meni Taran kanssa, eiks nää ollu teiän ekat yhteiset kisat?"
"Joo oli, ja ihan okei kai. En osaa oikein vielä sanoa, kun tuloksetkaan ei oo tullu", Kim totesi seisoskellen verkka-alueen laidalla.
"Aa okei. Mut joo, meidän pitää vissiin mennä ihan just tonne radalle. Moikka", hymyilin lyhyesti keräten ohjastuntumaa.
"Jep, tsemppiä!" toinen punahiuksinen toivotti mun ratsastaessa puoliverisen kanssa valkoisten aitojen lähettyville.
Niin vaan tuli meidän vuoro, ihan liian pian. Mua ei edelleenkään juuri jännittänyt, mutta mulla oli jotenkin huonot vibat tulevasta radasta. Toivottavasti ne osoittautuisivat vääriksi, ja meidän yhteistyö ruunan kanssa toimisi radalla.
Tuomarin annettua luvan aloittaa ei enää sitten auttanutkaan kun toivoa parasta ja pelätä pahinta.
|
|
|
|
Post by Julia L. on Mar 17, 2018 17:19:25 GMT
Helppo B: Julia Luoti & Valerie, 203 sanaa
Koulukilpailut ja kahden päivän krapula ei ollut hyvä yhdistelmä. Päätä jomotti vieläkin perjantain, humalantäyteisen yökerhoreissun jälijltä, puhumattakaan morkkiksesta. Pudistelin päätäni edelleen kaikesta, mitä illan aikana ehti tapahtua. Toisaalta en halunnut edes ajatella, vaikka tapahtumat pyrkivät väkisinkin mieleen nähdessäni bruneten perijättären heti ensimmäisenä Auburniin saapuessani.
Ajomatkamme Saariston Hevosopistolle oli hiljainen. Isabella piti katseensa tiukasti kiinni tiessä eikä edes Viivi tuntunut kyselevän tavalliseen tapaansa. Nita kyseli välillä hermostuksissaan viimeisiä neuvoja kouluradalle, mutten kuullut puoliakaan naisen sanoista seuratessani ohi viliseviä maisemia. Sinitukkaisesta Minkasta ei ollut sanomaan sanaakaan uudessa seurassa, ja Elleniä kiinnosti ennemmän sen seura ja puhelin. Kerrassaan kiusalliseksi yltynyt hiljaisuus ei onneksi kestänyt kauaa, sillä kilometrejä loppujen lopuksi tallien välille kertyi vajaat 100.
Pahin kohdattava odotti vielä itse kisapaikalla: Inna Paakkanen. En ollut puhunut parhaalle ystävälleni sanaakaan perjantaisen jälkeen, en kasvotusten, puhelimessa, edes viestein. Ohi kävellessään brunette ei ollut edes huomaavinaankaan minua.
Kisahoitajaksi lupautunut Jusu saapui seuraamaan ykköskisahoidokkiaan verryttelyyn, eikä hädin tuskin vilkaissutkaan meidän suuntaan.
Itse kisaradalla keskittyminen pysyi enemmän muussa kuin ratsastuksessa. Valerie pyöritteli korviaan hämmentyneenä koko radan lävitse, kun pohkeapuni paukuttivat liian kovasti tai ohjat riuhtoivat liian vahvasti. Meinasin unohtaa jopa alkutervehtiä tuomaria, sillä yleensä kenttäkilpailuiden kouluohjelmassa ei yleensä kovin tervehditty. Ainoa pidempi katseeni kohdistui radan jälkeiseen vastuuvalmentajaani, joka pettyneesti hautasi käsiään kasvoihinsa.
|
|
|
|
Post by Stella on Mar 17, 2018 18:09:15 GMT
Stella Sundén - Betume
Taitotaso hard, Helppo A, 212 sanaa
Saariston hevosopisto oli todellakin juuri niin upea paikka kuin olin kuvitellutkin. Meitä lähti Seppeleestä suuri porukka ja suurin osa meistä ei ollut ennen hevosopistoa nähnytkään. Ensimmäinen osakilpailu oli todella kiva Saaristoon tutustumista varten, mutta tämä oli myös loistava tilaisuus tutustua muihin tallilaisiin paremmin. Ajomatka Saaristoon oli ollut hieman ahdistava, aluksi vaan, mutta kuitenkin. Kun päästiin alun kiusallisesta ja vähän väsyneestä hiljaisuudesta yli, alkoi autossamme iloinen puheensorina ja kaikki miettivät sitä, kuinka tulisivat suoriutumaan ensimmäisestä osakilpailusta.
Ennen kilpailuiden alkamista minua alkoi jännittää. Viime kisoista on aikaa ja Pancho on minulle vielä kuitenkin melko uusi tuttavuus. Muut Seppeleläiset onneksi olivat rohkaisevia ja pian onnistuin taas olemaan oma keskittynyt itseni. Olin letittänyt Panchon harjan jo aamulla valmiiksi, mutta se oli onnistunut suttaamaan jossain häntänsä. Harjasin hännän huolella läpi ja kun olin tyytyväinen näkemääni, varustin ruunan ja pääsimme aika pian aloittelemaan verryttelyä hevosopiston suurella ulkokentällä.
Pancho oli verryttelyssä todella hyvän tuntuinen, sopivan ryhdikäs, mutta yllättävän keskittynyt ajatellen, että olemme täysin vieraassa paikassa. Hieman jouduin jarruttelemaan Panchoa samalla, kun yritin saada sitä hieman pidemmälle kaulalle. Keskityin verryttelyssä erityisesti taivutteluihin ja laukassa otin vastalaukkoja ja parit keskilaukat. Pancho lähti keskilaukkaan helposti hieman syöksymällä, mutta parin yrityksen jälkeen saimme laukan lähtemään enemmän ylöspäin, eikä niin lujaa eteen. Lopulta olin verryttelyyn tyytyväinen ja siirryimme hetkeksi kävelemään, ennenkuin meidät kutsuttiin radalle.
|
|
Pyry
New Member
Avatar © AnneL
Posts: 7
|
Post by Pyry on Mar 17, 2018 18:44:31 GMT
Helppo C
Pyry Kallio - Suvitaika, 230 sanaa
"Ja siitä keskihalkaisijalle, pysähdys ja tervehdys", Pyry luetteli silmät kiinni painuneina. Hän avasi räpytellen silmänsä ja katsoi Alviinaan. Alviinan ilme oli kumman keskittynyt, mutta todennäköisesti hän vain seurasi huolellisesti Pyryn luettelemaa rataa tarkistaakseen, ettei poika tehnyt virheitä. Äkkiä ilme vaihtui ylpeään hymyyn.
"No osasithan sä sen! Ajattele, mitä kävisi jos olis unohtunut", Alviina hymyili kummallisen äidillisesti ja jatkoi Lassen nykeröiden kanssa ähertämistä.
"No älä, mua aina stressaa ulkoamuistamiset... Mut kiitti Alviina avusta!" Pyry totesi sitten hyväntuulisena ja jatkoi matkaansa ratsunsa luo. Vielä pitäisi varmistaa, että Iitan harja oli edes jollakin tavalla edelleen asiallisen näköinen (vielä viisi minuuttia sitten se oli puruton, mutta mitä tahansa oli voinut käydä tällä välin) ja yrittää etsiä Pyryn hukkaama valkoinen kisahanska (on se mukana, on sen pakko olla mukana). Pyryn tuurilla hän olisi aivan varmasti opetellut jonkin väärän radan eikä edes olisi tajunnut sitä ennen maneesiin sisälle ratsastusta. Olipa siis onni omata avuliaita kilpakumppaneita!
~~~
Vasemmalle vai oikealle, vasemmalle vai oikealle? Peruutus, oliko se jo tässä vai pelkkä käyntiin siirtyminen? Ja mitä tän jälkeen?!
Tuntui siltä, ettei olisi ikinä ollut kouluaitojen sisällä. Tai hevosen selässä. Tai edennyt vaippaikäisestä itse asiassa yhtään mihinkään. Joo, siltä Pyrystä tuntui. Isolta vauvalta hevosen selässä törmäilemässä erilaisiin kirjaimiin, jotka eivät edes seuranneet aakkosia. Laukattiinko me jo tähän suuntaan? Kumpi edes oli vasen ja kumpi oikea? Oliko toi tuomarin pilli? Miten ratsastetaan? Ja minne pääsee piiloon kun on nolannut itsensä täysin kouluradalla?!
|
|
|
|
Post by kassuilyagang on Mar 17, 2018 18:49:53 GMT
ILYA MALIKOV - BABYBLUES
Medium/heB
554 sanaa + kuva
“Onko satulavyö kiinni?” iskä kysyy ja ilmestyy trailerin takaa. Seison jännittyneenä kuin viulunkieli Babyn vieressä. Ponitamma on rentona, se tietää jo mitä me ollaan tekemässä. “On se”, nyökkään ja silitän ruunikon kaulaa yrittäen rauhottua itekin. Baby laskee päätään, sen alahuulikin lerputtaa. Osaisinpa imeä sen rentoutta itteenikin kosketuksen voimalla. “Kyllä se hyvin menee”, nostan katseeni iskään joka taputtaa mua olalle ja hymyilen hänelle. “Juu”, vastaan vain… Hetki, ny pitää mennä varmaan lämmittelemään. Otan Babyn ohjista kiinni ja lähden kävelemään sen kanssa sille isolle ulkokentälle. Kummatki iskä ja Natan tulevat mukaan. Musta tuntuu vähä turvallisemmalta liikkua täällä ku ne on helposti tavotettavissa. Ei siitä oo kauheen pitkä aika ku Natan ja iskä alko seurustella ja meni lopulta naimisiinki. En ois voinu kuvitella kivempaa isäpuolta ku Natan on. Onhan mulla Espanjassa asuvaa äitiäki ikävä, mut iskä sano että pääsen sen luo kesällä taas ku koulut loppuu. Toivoisin et äitikin vois joskus tulla mun luo meiän kotiin, mut sillä ja iskällä on vielä vähä kränää. Ei ne osais olla samas tilas ärsyttämättä toisiaa, ja Natanin läsnäolo vaa pahentais tilannetta. Mut ehkä tulevaisuudes ku aika on korjannu haavat. Kentällä on paljon muitaki, moni mun kaa samassa luokassa kisaava on mua vanhempi. En kyl anna sen lannistaa, mä ja Baby ollaan treenattu hurjasti tätä päivää varte Natanin kaa. Natan kisaa ite tosi korkeel tasol kouluu, joten mä uskon että pärjään. Kunha en vaa unoha mitä mun pitää tehä kesken kaiken. Lasken Babyn jalustimet ja yritän eka omin avuin selkään, mut tuun tulokseen että tarvin sittenki apuu. Iskä huomas saman ja yrittää peitellä virnettänsä avittaessaan mut satulaan. En mulkase häntä niiku tavallisesti tekisin, vilautan vaa kieltä ja kasaan ohjia. Sen jälkee iskä palaa kentän reunalle seuraamaan ja mä keskityn ratsastamaa. Baby asettuu tosi nätisti kulmissa ja sen askeleet on rentoja ja letkeitä. Mun katse kohtaa iskän kaa mennessäni ohi, pakostikki virnistän hälle takasin ja yritän jatkaa taas perusilmeellä. Musta tuntuu että mun jalat liikkuu liikaa, koitan korjata sitä ja ehkä onnistunki lopulta… nimenomaa ehkä. Teen puolipidätteen ja annan laukkapohkeet, Baby siirtyy vasempaan laukkaan hidastelematta. Hitto musta tuntuu ny itsevarmalta. Kyllä me onnistutaa, mä ainaki uskon siihe. Ja niin vaa mun vuoron aika lähestyy. Iskä seisoo Babyn vieres kun me odotetaa että meiät kuulutetaan radalle. Hänen kätensä puristaa rohkasevasti mun reittä ku se kuulutus sitte vihdoi kuuluu, ja sitte mä ratsastan radalle tervehtimää tuomaria. Tervehdys menee päi puuta, mul ei pitäny pokka ja näytin varmaa tosi tyhmältä ku pidättelin hermostunutta hymyä. Pidän sen jälkee katseen tiukasti radan sisässä enkä varmana vilkase ketää ihmistä laidalla. Onneks Baby on kuuliaine, kyllä mä hengis selviän. Suorituksen ollessa ohi musta tuntuu niiiiiin hyvältä. Mä en ainakaa unohtanu rataa! Muutamii pikkumöhläyksii siel seas oli, mut vatut niistä. Taputan Babya ikionnellisena kaulalle ja päästessäni maan kamaralle otan tamman päänki kätten väliin halaten sitä. Iskä ja Natan tulee vastaan. “Hyvältä näytti!” Natan kehasee ja hymyilee leveästi päälle. Nauran tyytyväisenä ja nyökkäilen vaa. En oikee osaa tehä muuta ku oon nii ilonen. Me mennään yhessä takas traikulle jossa mua odottaa eväät. Jummi jammi mulla oliki nälkä, en ees huomannu ku keskittymine oli täysi toisaalla. Babylle vien kans pari lakukarkkia, se tykkää niistä sairaasti. En oo koskaa nähny yhtä hölmöö ilmettä ku se minkä Baby vetää esii tajutessaa saavansa jotaki hyväskää. Sillonki ku sil on kiima ja se on iha pälli nii kyllä aina kelpaa herkut. Mut kenen hevone ei tykkäis?
GANG HU - BUCEPHALOS
Medium/heB
284 sanaa“Anna olla”, mutisen hiljaa Bucelle. Hänellä on taas kiukkupäivä näin vaihteeksi… Papurikko ori heilauttaa mielenosoituksellisesti harjaansa kiskaisten samalla ohjista. Välittömästi otan uuden ohjastuntuman ja yritän ratsastaa Bucea peräänantoon. Huomaan kentälle saapuvan tuttuja, nimittäin Natan, Konstantin ja Ilya. Se aika minkä oleilin heidän tallillaan oli kyllä mukava, heillä on ihan loistopuitteet. En ehdi paljoa uumoilla kun Buce on taas keksinyt uutta pääni menoksi. Nyt hevonen spottasi kivan tamman ojentelemassa kavioitaan kentän toisella puolella ja hirnuu hänelle. Tamman omistaja vilkaisee minua, käännän heti katseen takaisin kulkemaan Bucen korvien välistä ja syvään huokaisten koitan saada häntä keskittymään omiin jalkoihinsa. Vihdoin alkaa toimia, Buce vastaa hyvin pieniinkin apuihin ja kulkee kaula kaarella. Istun syvälle satulaan ja pyydän laukkaa, ori vastaa heti. Hymyilen pienesti ja päätän tekeväni vielä pari volttia, sitten voidaan alkaa siirtyä maneesia kohden. Muistelen sitä aikaa, kun Buce oli vasta tullut omistukseeni. Hevonen on kehittynyt hurjasti siitä, ja lihasmassassakin on melkoisen iso ero. Luonne on myös tasoittunut, Bucen kanssa oli inhottava matkustaa alkuaikoina kun hän riehui trailerissa. Kärsivällisellä uudelleenkoulutuksella löysimme yhteisen sävelen, ja nykyään ori matkustaa hiljaa eikä minun tarvitse korjailla kavionkuvia seinistä. Opin Bucelta, ettei aina oma sydänhevonen paljastu ensi näkemältä, se saattaa vaatia yhdessäoloa ja paljon aikaa. Siirryn vähitellen maneesille, eikä kestä pitkää ennen kuin on meidän vuoromme. Ratsastan radalle keskittyneenä, juuri oikeanlaisessa mielentilassa suoritustamme varten. Buce testaa hermojani ratamme aikana, mutta huomatessaan minun olevani tosissani asettuu ja loppu on historiaa. Jäähdytellessämme satun ratsastamaan Natanin perheen trailerin ohi. Ilya vilkaisee minua tähdet silmissä, hänestä huokuu iloinen energisyys. Baby luimistaa korviaan hieman Bucelle. Natan kävelee luokseni ja vaihdamme kuulumiset. Heillä menee kuulemma hyvin, ja Ilya ei nukkunut kunnolla viime yönä kun jännitti niin paljon. Bucen käydessä kärsimättömäksi morjestan heidät ja jatkan matkaa toinen suupieli koholla.
KARL RAJANIEMI & AAFJE Easy/heC 516 sanaa + kuva Käveleskelen aamuauringossa tutustumassa hevosopistoon, aika hieno paikka. Vielä ei ole ketään lämmittelemässä kun on niin aikaista… Katsahdan rannekelloa ja jään hetkeksi ihan vain seisoskelemaan ja hengittämään raikasta ilmaa. Pieni osa musta säälii Pallea. Se höppänä olis varmaan nauttinut tälläsestä, mutta kotiinsa jäi.. No, seuraaviakin kertoja tulee. Ja onhan se vanhakin, josko kilpaileminen enemmänkin väsyttäisi sitä kuin piristäisi? Ken tietää. Hipsin takaisin Hallavan hevosten luo ja pysähdyn keskustelemaan Eevi-Sofian kanssa Hanista. Sen jälkeen siirryn vilkaisemaan millä fiiliksellä Atte on. Rautias on mua korvat lerpullaan vastassa, ootkos vähän aamu-uninen? Silittelen sen kaulaa ja otsaa kaikessa rauhassa ja keskityn vain olemaan rauhassa. Mä tiedän että alan jännittämään ennen suoritusta kamalasti, joten on parempi jos en heitä lisää vettä myllyyn panikoimalla koko aamua. “Kukkuu?” Mimmi ilmestyy hymyillen paikalle. Hän tahtoi tietysti tulla seuraamaan miten meillä menee, tykkään kyllä kun hän on mukana. Mimmi on kokenut tyyppi ja lupasi auttaa lämmittelyssä. “Huomenta”, vastaan ja käännyn häntä kohti. Mimmi katsoo ensin Attea arvioivasti, ja nyökkää sitten mulle. “Juu’u, Attea ei hermostuta yhtään. Varo ettei se uinahda kesken radan!” hän vitsailee ja astelee tervehtimään ruunaansa. “Haha, joo toivottavasti ei”, myöntelen. Nyt alkaa janottaa… Sanon Mimmille meneväni juomaan ja poistun paikalta. Palatessani takaisin alkaa kello olla jo sen verran, että paras on kun alan varustamaan ratsuani. Pihassa kuhisee ihmisiä ja hevosia, mutta mielestäni tunnelma on ihan rento. Hyvä niin. Sidon merimiessolmulla Aten kiinni ja otan siltä kuljetusloimen pois, alkaen harjaamaan. Tein suurimman työn jo ennen lähtöä, niin ei tarvi kuin kaviot tarkistaa ja vähän pölyjä pyyhkäistä kun voin alkaa jo satuloimaan. Tässä vaiheessa huomaan perhosten alkavan lennellä vatsassa. Atte pökkää mua turvallaan, naurahdan hevoselle ja lämmittelen kuolaimet kämmenien välissä ennen suitsimista. Siirtyessämme kentälle kätenikin ovat alkaneet täristä. Huhhuijaa, huhhuijaa… Nousen hevosen selkään reippaasti ja alan tehdä kiemurauria ja voltteja ravissa sekä käynnissä. Loppuun laukkailen hieman, Atte kulkee kaiken aikaa peräänannossa eikä välitä muista hevosista liioiksi. Olen onnellinen siitä että saan kilpailla näin tasaisella hevosella, joka tietää mitä tehdä. Mimmi ohjeisti alussa etten liioiksi liikuta hevosta, etenkin jos tuntuu heti alussa hyvältä eikä mitään kummempia tapahdu. Pöllämystyneenä poistun kilparadalta. En edes tiedä menikö meillä hyvin vai ei, tuntuu siltä että voisin pyörtyä nyt heti. Aivan hemmetinmoinen kuumotus iski juuri ennen omaa vuoroa, ja hetken ajan en edes kuullut mitään kun hukuin niin menemään tehtäviä päässäni uudestaan ja uudestaan. Lopulta Mimmin kertoessa homman sujuneen hänen näkökulmastaan hyvin alan itsekin uskoa siihen että kyllä me pärjättiin. Taputtelen lamaantuneena rautiaan kaulaa ja päätän poistua ihmisten keskeltä jäähdyttelemään. Se oli hyvä päätös, pystyn ajatella taas selkeästi tullessani alas selästä. Hivelen hevosen kaulaa ja hymyilen ottaen kypärän päästä. Tunnen kuinka hiukset ovat liimaantuneet päänahkaa vasten, näytän varmaan ihan hirveältä… Viis siitä. Nyt tahdon kokista ja tulokset tietooni! Mimmi on mua vastassa, tuntuu että nainen luki ajatuksiani kun hän ojentaa pientä kokispulloa jonka mä nappaan kiitollisena. Juon ahnaasti, ja annan Mimmin viedä Aten mukanaan. Nyt pitää mennä selvittämään muiden hallavalaisten tilanne. Toivon että heilläkin menee hyvin eikä mitään pahaa satu kellekään. Limsapullo kainalossa tallustelen Aleksin ja muiden luo, hitto että nyt on euforinen olo. Jännitys alkaa vihdoin laueta kokonaan pois. “Moi!” tervehdän leveästi virnistäen ja alan heti pulputtamaan pienimmätkin yksityiskohdat muille.
|
|
|
|
Post by Marcus on Mar 17, 2018 19:12:33 GMT
helppo C, taitotaso easy
Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos
Kilpailupäivän tuotos (511 sanaa)
Mua jännitti, mutta en antanut sen vaivata. Olimme matkalla Saariston hevosopistolle Tie Tähtiin-kilpailun ensimmäiseen osakilpailuun. Sisareni oli mukana ja oli lupautunut ajamaan minut ja Taon perille. Kello oli jo kymmenen ja vielä oli puoli tuntia matkaa opistolle. Mä kertasin kouluohjelmaa ja sisareni tenttasi. Saatoin jopa hieman yllättyä, sillä muistin ohjelman täydellisesti. Ainakin vielä. Auto tärähti, kun Tao potkaisi seinään kiukkuisena. Tänään ei ollut ollenkaan hyvä aamu. Ensinnäkin, orin kanssa joutui tappelemaan jo riimun kanssa. Harjauskaan ei ollut nuoren hevosen mieleen sitten pätkääkään ja kaviot vasta kamalat oli putsata. Mä olin kuitenkin optimistinen ja sanoinkin sisarelleni, että kyllä Tao meidät yllättää. Orilla oli ollut tapana olla aamuisin kauhea kiukkupää, mutta päivää kohden se hieman rauhoittuisi. Varsinkin, jos pääsee töihin, ja nyt todella pääsisi!
Me ajettiin Saariston pihaan. Parkkipaikka oli lähes tyhjä. Oltiinko me muka liian ajoissa. Katsahdin sisartani kysyvästi, mutta tämä kohautti vain olkiansa. Parkkeerasimme auton ja avasin oven. Nousin autosta ja ojentelin jäseniäni. Ei jestas mä olin jumissa. Miten mä pystyisin olemaan elegantisti satulassa. No, ehkä Tao hoitaa tämän elegantimman puolen. Oikeastaan, en ollut siitä yhtään varma. Suljin oven ja kävelin kärryn taakse. Avasimme kärryn ja sisällä odotti vihaisen näköinen nuori oripoika.
”Älä viitti, ollaan perillä. Nyt käyttäydyt nätisti tai menee hermot”, sisareni tiuskaisi orille, joka taas potkaisi kärryn seinää.
”Sulle ei kyl kelpaa mikään”, siskoni tuhahti ja nousin hakemaan oria pois kärrystä. Tao oli todella tyytyväinen päästessään ulkoilmaan ja hevonen meinasi lähteä käsistä minun ollessa hieman varomaton. Mä en tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä ori lähti kiskomaan kohti ruohoa. Oletin, että hevonen haluaisi hieman välipalaa ja sille sen olisin suonut. Hevonen kuitenkin kävi pitkäkseen ja heitti jalat ylös piehtaroidakseen villisti.
”Heiiii mikäs sen ravurin nimi olikaan?” kysäisin sisareltani, joka katsoi minua, kuin minun olisi todellakin pitänyt tietää mikä hevonen oli kyseessä. En kuitenkaan muistanut, enkä jaksanut sen kummemmin miettiäkään. Sisareni nappasi tarvittavat tavarat mukaansa ja lähdimme kohti tallia, johon meille oli varattu karsina kilpailujen ajaksi.
Ori potkaisi muutaman kerran ilmaa matkallamme talliin ja hevosesta huokui innokkuus. Se tutki paikkoja tarkasti ja halusi tietää jokaisen äänen lähteen. Tallissa kävi hulina, kun astuimme sisään. Muutamat kisaajat hääräsivät hevostensa ympärillä. Tao säpsähti tallin vilinästä ja katsoi uusia tuttavuuksia väheksyen. Ori loi tottakai myös minuun saman katseen ja pystyin lukemaan sen silmistä ”Lähdetään pois täältä, nyt, heti. Ei jaksa.” Talutin Taon kuitenkin oikeaan karsinaan ja joku nuorempi tyttö saattoi hieman huokaista ihastuksesta, nähdessään Taon. Hymyilin tytölle. Olihan Tao komea nuori, mutta oli mukava saada niin sanotusti tavalliselta tytöltäkin ihailua. Ei pelkästään tuomarien lausumia tuttuja lauseita miten rakenne oli hyvä ja miten ori liikkuin kauniisti. Sidoin orin karsinaan ja katsahdin sisartani sanoen:
”Tässä ei onneks oo mikään hätä. Letitätkö harjan jos mä riskeeraan henkeni mennen hännän luokse?”
Nainen naurahti ja nyökkäsi sanoen:
”Ihan miten vaan.”
Ei ollut voinut ajatellakaan, että orin jouhet olisi letittänyt jo kotona. Joidenkin hevosten kanssa se onnistui todella hienosti, mutta Tao olisi varmasti sekoittanut jouhet jollain taikakeinolla. Palautin mieleeni taas kouluohjelmaa ja ilmeisesti mumisin sitä itsekseni, kun sisareni totesi:
”Hyvin sä muistat. Älä ny stressaa. Ainoo mitä sun tarvii jännittää, on se, miten Tao suorittaa. Mut hei oikeesti. Hyvin se menee.”
|
|
|
|
Post by Vivienne B. on Mar 17, 2018 20:50:51 GMT
Vivienne Blankley - Austria (270)
Mulle oli teetetty oma kisatakki Auburnin logolla, sellainen hieno viininpunainen. Rillalla oli kanssa tyylikäs valkoinen kisahuopa, joka oli Itse Amandan suunnittelema. Verkassa meillä oli vielä hieno musta villaloimi ja mustat pintelit. Isbe hössötti koko kisa-aamun ihan hulluna, eikä meinannut hyväksyä mun puunauksen tulosta. Lopulta se tuli, purki kaikki mun tekemät letit ja laittoi ne itse uudestaan. Kiukuttelin siitä vähän, mutta oikeasti tädin tekemät letit olivat paaaaljon hienommat. Joten ihan sama. Baby oilia ja show shinea tungetiin vaikka mihin, jotta tamma kiiltäisi enemmän kuin kilpakumppaninsa.
Kisat olivat jossain ihmeen hevosopistolla, jossa oli aika paljon arkipäiväisempi meininki kuin Auburnissa. Tilat itsessään olivat aika uudet, mutten ihan tajunnut mitä kaikkea siellä tavallisesti tehtiin. Kilpailupaikalla oli todella paljon enemmän hulinaa, kuin valmennuksissa aiemmin. Yritin keskittyä pelkästään kilpailuun, ja onneksi kaikki muutkin meidän tallilaiset olivat tosi keskittyneitä. Kukaan ei yhtään yrittänyt höpistä mitään turhaa. Taluttelin Rillaa ensin aika pitkään, onneksi siihen oli hyvin aikaa. Varsinainen verryttely oli myös ulkona, mikä tuli vähän yllätyksenä. Mulla ei todellakaan ollut tarpeeksi vaatteita, mutta Isbe antoi Rillalle ratsastusloimen ja mulle viltin jaloille. Yritin olla tosi touhukas ja verkkasin laukkaa ja ravia ilman jalustimia, jotta varpaat ei olisi niin jäässä. Mulla oli raippa koko ajan mukana ja panostin siihen, että Rilla liikkuisi tosi reippaasti eteen.
Itse rata meni vähän jopa sumussa. Muistin ohjelman tarkasti ja tein siitä pirun ympyrästä niin pyöreän kuin ikinä osasin, muuten Isbe suuttuisi ihan varmasti. Rilla oli energisempi kuin kotona ilman raippaa, ja ainakin musta se liikkui aika hienosti. Taputin tammaa kaulalle ja loppuverryttelyn jälkeen vein sen talliin, josta oltiin saatu karsina. Olisi siistiä voittaa, mutta kaikki sijat oli ok. Kunhan en vain häviäisi omaa luokkaani.
|
|
Calandre Bellefeuille
Guest
|
Post by Calandre Bellefeuille on Mar 17, 2018 20:59:19 GMT
2. helppo B, taitotaso medium
Calandre Bellefeuille - Jään Lilja
536 sanaa
Harjasin pitkillä vedoilla Liljan kylkeä. Onneksi tamma oli puhdas, sillä se oli varta vasten pesty. Uudet kengätkin oli tamma saanut jalkaan, sillä yksi kenkä irtosi sopivasti just pari päivää ennen kisareissulle lähtöä. Onneksi löytyi kiireellä kengittäjä, joten kisoihin päästiin. Tänään olisi vuorossa ensimmäinen osakilpailu Tie tähtiin kisa kokonaisuudesta, hieman jännitti. Tämä oli ensimmäinen kilpailu hetkeen, sillä olin pitänyt tarkoituksella kisoista taukoa. Lilja oli suhkot uusi tuttavuus minulle, sillä olin päässyt tutustumaan siihen vasta vajaa puoli vuotta sitten. Se oli oman hevoseni tapaan yhden ihmisen hevonen ja siksi oli ollut tärkeää tutustua rauhassa siihen. Tutustuminen oli tosin vielä kesken, mutta tästä se lähtee. Liljalla onneksi on kokemusta koulukisoista, niin kisatapahtumat ovat sille aika tuttuja. Tummanpunarautias 8-vuotias suomenhevonen oli päätynyt minun hoidettavakseni ikään kuin vahingossa, onnellisena vahinkona. Kisamatka Saariston hevosopistolle oli sujunut rauhallisesti, hevosille oli heinä maistunut ja välillä oltiin pysähdytty kävelyttämään, sillä matka oli loppujen lopuksi aika pitkä. Majoituimme Suomen vierailumme ajaksi Laukkalan tilalle, jossa oltiin ehditty vielä treenata viimeisiä kiemuroita kouluradoistamme. Kisoihin oli tulossa paljon porukkaa ympäri Suomea. Näkisiköhän siellä tuttuja? Tai pääsisikö tutustumaan uusiin ihmisiin?
Nostin valkoisen satulahuovan päälle mustan, messinkisin yksityiskohdin varustetun satulan tamman selkään. Että rakastan Liljan suitsia, sillä niissä on valkoiset yksityiskohdat. Helpostihan ne menee likaiseksi, mutta silti ne on mitä hienoimmat suitset, mitä olen hetkeen nähnyt kenelläkään! Heitin vielä mustakultaisen fleeceloimen tamman selkään aikeinani lähteä kävelyttämään tammaa, kun Patrick tuli pyytämään apua Sinvatin lettien tekemisessä. Naurahtaen lähdin miehen perään ja autoin häntä. Harvoinpa Patrickia ylipäätään näkee tekemässä lettejä.
- Mä pelekään, et Karkki saa jonku sätky kohtauksen ja lähtee mihin sattuu kesken radan, Nicolas hermoili.
- Muistat vaa ite pysyä rauhallisena ja olla mahollisimman rento, niin kaikki menee hyvin, lohdutin. -
- Ja sitku muistat kaikki siirtymiset sun muut voltit ja vielä tervehtiä niitä tuomareita, niin kaikki menee ehkä hyvin, Patrick tuhahti Sinvatin toiselta puolelta. Ori pärskähti, kun viereisen trailerin luota kuului hirnuntaa. Mies rauhoitteli oria. Onneksi tämä ori oli rauhallinen tapaus, eikä tarvinnut pelätä että se karkaa saman tien.
- Ehikkö sää käyvä kävelyttään Liljaa valmiiks, jos teen nää letit loppuun? Se ois suuri apu, niin kerkiän sit rauhas vielä lämmitellä sen kanssa, kysyin Patrickilta, joka nyökkäsi ja otti Liljan ohjakset käteensä. Jatkoin Sinvatin harjan letitystä. Tuo jätkä kyllä saa luvan opetella letittämään, kunhan päästään näistä kisoista takaisin kotitallille. Ihan joka paikkaan en ehdi avuksi letittämään, ellei Patrick palkkaa jotain palvelijaa itselleen.
Ponnistin itseni satulaan ja tarkistin vielä jalustin hihnojen sopivan pituisuuden. Hymyilin itsekseni, sillä jalustimet olivat pinkit. Ei ihan minun tyyliäni, mutta Liljan omistaja oli halunnut tammalle pinkit, joten mikäpäs siinä. Kai sitä silmäterälleen haluaa jotain erikoista välillä. Verryttelin kevyesti kaikki askellajit tehden samalla voltteja ja ympyröitä. Tamma oli yhteistyökykyinen ja kuunteli apuja tarkasti. Pienillä istunnan muutoksilla sain sen vielä paremmin kuulolle ja entistä nopeammin vastaamaan apuihin. Täytyisi muistaa pitää itse oikea oppinen asento, sillä esteratsatajana sitä kyllä on nyrkitkin aina väärin, mutta kisoissa se on vähän huono juttu.
- Hyvin se menee! tsemppasin Nicolasia, jonka vuoro oli kohta startata. Nuorta poikaa jännitti selvästi eikä ihme, sillä kisat olivat Nicolasin ensimmäiset sitten kotitallin kisojen. Jostain se on lähdettävä itse kenenkin.
- Don’t worry. Take it easy! Muistat vaa pysyä rauhallisena, niin kaikki menee hyvin ja Karkkiki on aika kuuntelevaisella päällä tänään, Patrick taputti ponitammaa kaulalle.
Pian olisi meidän vuoro Liljan kanssa startata, joten siirryimme lähemmäs maneesia.
|
|
|
|
Post by Jonna on Mar 17, 2018 20:59:21 GMT
Jonna & Kadon Illuusio Luokka 2. Helppo B, medium Saariston hevosopisto ei äkkiseltään soittanut mitään kelloja mielessäni, kun yritin kisa-aamua edeltävänä iltana selvitellä Google Mapsin avulla huomisen kisapaikan sijaintia. Jouduimmekin hyppäämään autoon ja lähteä matkaan hyvissä ajoin, eikä Sisu ollut tyytyväinen aikaiseen aamuherätykseen. Kuljetuskopissa pystyi onneksi torkkumaan, vaikka se aluksi pärskähtelikin kysyvästi odottaen kuljetuskaveria kyytiin. Orin pettymykseksi nostin lastausrampin kuitenkin ylös, eikä lajitoveria näkynyt tai kuulunut. Täpötäysi heinäverkko kuitenkin hieman lievitti pettymystä ja aika kului jouten sen parissa pakertaen.
Jo lähes täpötäyden parkkipaikan perusteella osasin olettaa, että nyt oli tulossa väkirikkaat kisat. Onneksi ei kuitenkaan itse tarvinnut peruutella kuljetusyhdistelmää ahtaaseen väliin, vaan se oli vain ja ainoastaan Jannen murhe. Auto parkkiin ja kamat kantoon Sisua tietenkään unohtamatta. En ollut ihan varma, missä hevoset olisi pitänyt hoitaa kisakuntoon, joten menimme vain virran mukana ja valtasimme tilaa tarharykelmän ja tallirakennuksen kupeesta. Parkkipaikalla oli ainakin sellainen hälinä päällä, ettei omaa rauhaa olisi ollut nimeksikään asti ja kentän kupeessa oli puolestaan jo ensimmäisen luokan kisaajilla jo täysi tohina päällä.
Varmistin satulavyön pitävyyden varmaan jo viidennen kerran ennen uudenkarheaan koulupenkkiin kipuamista. Sisun omistaja Nino ei paljoa koulusatulaa kuluta, vaan raudikon selkään jo lähes juurtunut lännensatula on ollut kovalla käytöllä. Ulkokentällä hain oria kuulolle ja tein sen kanssa paljon pysähdyksiä ja säätelin askellajien tempoa suuntaansa. Sisu liikkui vetreästi, eikä pitkä automatka näkynyt sen työskentelyssä. Pariin otteeseen se hirnahteli ja yritti ottaa kontaktia muihin verryttelyalueella oleviin hevosiin, mutta senkin se teki vähin elein unohtamatta kuitenkaan kentällä olon pääpointtia. Tokkopa sitä itsekään ihan täysillä oli vielä mukana ja omakin silmäpari kääntyili välillä kilpakumppaneihin, joista osa näytti häkellyttävän tutuilta - en vain saanut päähäni, missä olisin heihin aikaisemmin törmännyt.
Easy-luokassa starttasi päälle parikymmentä ratsukkoa, joten meillä ei ollut mikään kiire valua maneesille päin. Kopottelimme hyvän tovin tiluksia kierrellen ja paikkoja ihastellen ja ehdin myös käydä maneesikahvilassa rohkaisuhörpyn mehulasillisen merkeissä. Lasitiskillä koreili huumaavan tuoksuisia leivonnaisia ja pystyin jo tuntemaan mustikkamuffinin maun suussani, mutta ne saisivat nyt odottaa, sillä oli aika hoitaa velvollisuudet pois alta. Oman ohjelmanumeromme jälkeen voisin roikkua kahvilassa vaikka kuinka, ennen kuin olisi palkintojenjaon aika.
Omassa luokassamme olikin jo lähemmäs 30 osallistujaa, joista iso osa oli edustamassa kisoissa tallia. Olimme Sisun kanssa starttivuorossa ensimmäisten joukossa. Pari suoritusta ehdin seurata ja muistella samalla vaadittua kouluohjelmaa, jotka on mun aina hankalampi takoa päähäni kuin vaikka esimerkiksi esteradat. Pala kouluaitaa nostettiin pois edestämme ja hengitin syvään ja hartaasti koittaen tasata hengitystäni ja rauhoittaa valtoimenaan pamppailevaa sydäntäni. Sisu hengitteli rauhassa ja lähti liikkeelle vasta niin käskettyäni. Liikuimme keskipisteeseen oikein hitaassa ravissa yrittäessäni kerrata päässäni valmentajani viime hetkellä tekstaamat vinkit ja neuvot ja olin varma kuulleeni pitkän ja raskaan huokauksen tuomariston suunnasta pitkittäessämme heidän työpäiväänsä.
Päällimmäisenä tavoitteenamme oli hankkia Sisulle hyviä kokemuksia tältä tasolta, mutta sisäinen perfektionistini tahtoi myös tehdä mahdollisimman hyvää työtä ja antaa hevoselle eväät tasapainoiseen suoritukseen. Keskityin pitämään tuntuman kuolaimeen pehmeänä ja antamaan orille riittävästi tilaa liikkua isoilla askelillaan. Lävistäjällä ori tuntui kuin liitävän ja toppuuttelin sitä hieman, sillä nyt ei ollut aika esitellä ravilisäyksiä. Kehuin nuorta hevosta jatkuvalla syötöllä sen tehdessä asioita ihailtavalla innokkuudella ja vaikka olimmekin välillä hätäisiä liikkeiden kanssa, en välittänyt siitä. Tuloksesta viis, pääasia että hevosella oli hauskaa ja positiivisen kokemuksen myötä yhteistä kisataivaltamme on myös mukava lähteä kehittämään eteenpäin.
|
|
|
|
Post by Nicolas on Mar 17, 2018 21:34:10 GMT
Luokka 2. Helppo B
Nicolas Gaillard - Alloverdaplace Caramel Rewa
(535 sanainen tarina)
Huokaisin, matka oli ihan tarpeeks pitkä istuttavaks Laukkalan tallilta Saariston hevosopistolle. Saati sit ylipäätään matka koko Suomeen. Oltiin oltu täällä puoltoista viikkoo treenaamas ja rauhottumas, et hepatki kerkee palautua pitkän lentomatkan jäljiltä ennen kisoja. Kissa vieköön jos Karkki tekee saman tempauksen mitä eilen kentällä ko treenattiin. Se rodeoratsu oli lennättäny mutki kentän pintaan. Kaiken lisäks nää oli mun ekat kisat koskaan Heppiksen ulkopuolella. Karkilla on onneksi kisakokemusta, mutta jännitti sen käytös. Vähän jännitti, mut onneks mukana oli Patrick, josta oli tullu ihan hyvä kaveri tallilla. Sitä paitsi Suomessa oli kivoja tyyppejä, niin täällä viihtyi aika hyvin.
Siirsin kaikki maholliset kauas tammasta, et se pikku ilikimys ei taas tuhoo kaikkia sitä ympyröiviä asioita. Kavioita puhdistaes tamma ei taaskaan nostanu niitä ylös, vaan piti maata hipoen puhistaa. Suitsimisesta on turha varmaa ees mainita. Sai taas tapella ko welsh tamma iski niin tiukasti hampaat yhteen et ärsytys oli ottaa vallan. Onneks löyty karkkipussin rippeet tallitakin taskusta, et sai tamman mielenkiinnon ja suun auki vahingossa.
Olin vähällä tipahtaa heti ekana, ko kiipesin satulaa ja pikku pirulainen yritti lähtä alta pois. Patrick tuli avuks pitelee tammaa, et pääsin selkää ja lämmittelee. Tein miehen ohjeistuksen mukaan verryttelyn. Yritettii lähinnä saaha tammaa kuulolle ja rauhalliseks. Vieläkö kaikki menis kouluaitojen sisäpuolellaki hyvin, ni tääki reissu sais ansaitsemansa päätöksen. Piti kyl ite olla jämäkkä satulas, et tamma pysy aisois ja jopa kuunteli apuja. Sais kuulemma vaa olla ärhäkkäämmin vastaamas apuihin Patrickin mukaan. Tää tietää lisää koulurääkkiä. Nimenomaa rääkkiä tän jälkee jos kaikki menee aivan päin seiniä. Seuraavas kisas ois kuulemma esteet vuoros ja ne kyl vähä hermostuttaa etukäteen. Tammako ei oo yhtää varma ratsu esteillä. Kaikkee se mäki suostun. En ymmärrä kenen älynvälähys tääki oli pistää mut Karkin kans kisaan isoo kisa kokonaisuuteen. Tamma oli kaiken lisäks aika nuori, vaa 6-vuotias, mutta sitäki pahankurisempi. Pikkunen ja sähäkkä ponitamma. Patrick ja Calandre rauhoitteli mua hermoillessani tamman suhteen meijän tulevaa vuoroo.
- Take it easy, Patrick rauhoitteli.
- Mistä vetua, nii tää saa jonku sätkyn ja lähtee väärään suuntaa ja karkaa viel koko radalta kesken kaiken? kysyin heiltä.
- No mä tuun ikuistaa sen koko systeemin, Ellenin nauru kuului vierestä.
- Sä kerkesit sitteki tulla kannustaa meitä! Calandre huudahti onnellisena ja ryntäsi halaamaan tummahiuksista, pitkähkö naista.
- Joo, pakkohan mun oli tulla kattoo miten te pärjäättä, Ellen hymyili. Heitin läpsyt hänen kanssaan ja samalla rauhottelin Karkkia, joka tuntu haluavan lähtä joka iliman suuntaan.
- Jos sä haluat Karkin kanssa menestyä niin sun pitää ite olla jämäkkä, päättäväinen ja ennen kaikkia rauhallinen sen seläsä, nii sillo menestyy. Muuten tilanne voi olla päin vastanen, Ellen sanoi. Nyökkäsin mietteliäänä. Heleppohan se muitten oli höpöttää et piti olla rauhallinen. Emmä voi mitään tälle jännitykselle. Ainaki ens kisois sit on taas viisaampi ko tietää enemmän näistäki systeemeistä. Tää oli sitä paitsi toinen starttini koskaan helppo b:n tasolla. Saa nähä mitä tästäki tulee. Tuli sen verran muille isoteltua, et palaan suurimman pokaalin kans kotia ja ruusukkeiden ja kaikkien. Tosiasias en ossaa yhtää sanoo miten meillä tulee menee ko en oo ennen kisannu ees Karkilla. Onneks Ellenillä on sen verran kokemusta ponitammasta, et se pystyy neuvoo.
“ Valmistuu Nicolas Gaillard ja Alloverdaplace Caramel Rewa “ kuului kaiuttimesta. Noni ny son menoo. Yritin tyhjentää mieleni ja suunnata tammaa kohti maneesia, josa meijän pitäs kohta tehä parhaamme ja näyttää kaikille et me nuoret osataa.
|
|
|
|
Post by Rehtori on Mar 18, 2018 7:09:14 GMT
Seppele 11.3.2018Alviina - Lazur Sov 2 lisäarpaa Mistel - Väinpitämätön 1 lisäarpa Elli - Cloudgazer 1 lisäarpa Fiia - Etonnant 2 lisäarpaa Stella - Betume 2 lisäarpaa Emmy - Kurbus 1 lisäarpa Pyry - Suvitaika 1 lisäarpa Saaristo 16.3.Crimis - Holy Secret 1 lisäarpa Fiia - Etonnant 1 lisäarpa Inna - Banana Mania 2 lisäarpaa Pyry - Suvitaika 1 lisäarpa Alviina - Lazur SOC 2 lisäarpaa
|
|
|
|
Post by alex-hallava on Mar 18, 2018 7:56:35 GMT
Tarkistin ja lisäarvat on laskettu oikein (:
|
|
