|
Post by Lotta on Mar 12, 2019 16:50:23 GMT
Lotta - Milk's Favorite Cookie Klo 10-11, easy 60cm
Auto pysähtyi töksähtäen suuren ratsastuskentän, punaisen tallirakennuksen ja tarharykelmän ympäröimälle parkkipaikalle. Kännykkä ilmoitti jo akunpuutteesta: koko matka oli käytetty lähinnä viestittelemiseen kanssani samassa valmennusryhmässä olevan Pepin kanssa. Olimme onkineet tietoja valmentajastamme, Jonathan Lucky -nimisestä miehestä. Järisyttävin tieto oli varmaankin se, että hän ei puhunut suomea. Tiesin englannintaitoni riittävän vaikka kauppareissuun, mutta ratsastustermit tällä kielellä olivat minulle tuiki tuntemattomia.
Pidemmittä puheitta talutin Oreon ulos trailerista. Tapansa mukaan tamma tähyili ympärilleen hieman järkyttyneenä siitä, että muita hevosia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Ryhdyin varustamaan hevosta miettien, miten saisin itseni hyppymoodille. No, verryttely hoiti hommansa ja laukkaympyrällä pyöriminen karisti viimeisetkin unenrippeet silmistäni. Vaikka kello kymmenen olikin ihan päivän puolella, viikonloppuheräämiset eivät olleet koskaan olleet vahvuusalueellani.
Meitä valmennettavia oli kolme kappaletta: Peppi, minä ja mikäli Jonathanin puheesta sain täysin selkoa, ruunikon puoliverisen ratsastaja oli nimeltään Anamaria. Huomasi, että keskityin taas oleelliseen… Kuitenkin nyt Jonathanin ottaessa puheeksi estetehtävän, olin yhtenä korvana. Innostukseni varmasti paistoi läpi, ja Oreo ainakin oli juonessa mukana. Tamma ampaisi vauhdilla ensimmäisten pystyesteiden yli. Panin kaiken keskitymiseni oikeaoppiseen kaarteeseen, joka soisi meille hyvän lähestymisen seuraavalle esteelle. Oreolta löytyi vauhtia, mutta se kaikki vauhti oli hallittavissani, eikä pelko ennättänyt mukaan matkaani. Huh, kohottauduin kevyeeseen istuntaan vielä muurin hyppäämisen ajaksi ja kumarruin taputtamaan Oreon kaulaa. Olin aivan turhaan jännittänyt näiden maneesissa nököttävien esteiden hyppäämistä näin paljon.
Toinen radanpätkä sisälsikin sitten hieman enemmän haasteetta. Vahvuuteni eivät todellakaan olleet enemmän tai vähemmän tiukat käännökset, jota kahdeksikon muotoinen tehtävä piti sisällään. Ajatukseni harhailivat siellä täällä, ja saamani tiedon mukaan Jonathan oli ehtinyt toistaa nimeni jo neljä kertaa, ennen kuin älysin kerätä ohjat ja lähteä rataa suorittamaan. Pikkupystyt vilahtelivat allamme ja vauhti kiihtyi, kiihtyi ja kiihtyi. Vaikka valmentajan suunnalta sateli suunnaton määrä ohjeita, palaute oli loppujen lopuksi yhtä tyhjän kanssa, sillä kielitaitoni oli vasta harjoitteluvaiheessa.
Kolmas ja viimeinen estetehtävä aloitettiin muurin hyppäämisellä. Pienestä, 60 senttimetrin koostaan huolimatta tuo este päätyi sekä itseni että hevosen tuijottelun kohteeksi jälleen kerraan. Sentään osasin varautua astetta suurempaan loikkaan ja tiirailla eteenpäin Oreon korvien välistä. “Sitten se kahdeksikko - ja kaksi pystyä pitkältä sivulta” ohjeistin itseäni radan kulusta. Rauhallinen jutteluni tehosi myös Oreoon ja lopulta: hallitussa laukassa loikkasimme viimeisten esteiden yli. Hymyni levisi korviin saakka, ja mitä nyt Jonathanin puheesta sain selvää, hänkin oli oikein tyytyväinen. Huokaisin salaa helpotuksesta - ilmoittautumispäivästä lähtien päässäni oli pyörinyt kysymys: “Mihin olen oikein laittanut itseni?”
Loppuravien ollessa käynnissä ohjasin Oreon vähin äänin Pepin ja Pilkku-ponin luokse. - Miten teillä meni? utelin tytöltä. - Ihan hyvin kai, Peppi totesi olkapäitään kohauttaen. - Pilkku on paras! kuulin seuraavaksi tytön suusta. - Eli ilmeisesti aika hyvin? naurahdin. - Vielä kun esteet oli 20 senttiä matalampia… eikun en mä sanokaan mitään.
Vielä kun se lievä estekammo ottaisi ja lähtisi...
431 sanaa
|
|
|
Post by Peppi Lohja on Mar 14, 2019 15:42:17 GMT
Easy klo 10-11 easy 60cm Peppi Lohja - Piccolo Boy
Aurinko oli noussut puiden takaa jo kahdeksalta, kun minä vielä kamppailin itseni ylös sängyn pohjalta. Peitto ei suostunut ojentumaan pois päältäni, eikä minuakaan huvittanut pompata ylös uuteen päivään. Valmennus tapahtuisi tällä kertaa eri kielellä, kuin yleensä, joten en ollut yhtään varma miten saan tehtävät ylipäätään selvitettyä, mutta seikkailumielellä sain itseni väännettyä ylös peittojen syövereistä.
Haukkasin aamupalaksi kaakaon ja murojen lisäksi puolikkaan pullan siivun, koska enempää kurkkuni ei suostunut nielemään. Paineita loi päivälle no, erikielinen valmentaja ja se, että Pilkku ei ollut mikään paras mahdollinen estepolle. No, ei kai se haittaisi, ja tuskin minä ainoa mokailija olin. Lopulta kun sain jännittyneestä kurkustani loputkin ruuat alas, tallustelin vaatekaapilleni ja vaihdoin Polle-yöpaidan sijaan päälleni pinkit ratsastushousut ja pinkin villapaidan. Jalat saivat suojakseen värikkäät ja villaiset iki-ihanat ratsisukat, jotka olivat lempisukkani, ja tulevat aina olemaankin suosikkilistani kärjessä.
Puut vilahtelivat ohitseni, kun rätisevä traileri poukkoili perässämme Pilkku sisällään. Matkaa oli taittunut jo parisen kilometriä. Olin sinnikkäästi lastannut Pilkun traikkuun, vaikka aluksi ponin jalat olivat nauliintuneet kiinni trailerin lastaussiltaan. Lopulta sain isäni avustuksella ja kauraämpärin houkuttelemana Pilkun sisään kopperoon ja lastaussillan ylös. Ponihan olisi päässyt tallin kyydillä, mutta vinguin silmäteräni meidän kyytiin. Vanha trailerimme oli palvellut meitä uljaasti jo 11 vuotta, joten kaipa rätisevä kapine tämänkin matkan vielä kestäisi.
Saariston ratsastuskoulu/ratsutila kohosi edessämme. Isäni ohjasi hitaasti trailerilla varustetun auton pihaan ja salaman nopeasti olin jo pihamaalla säätämässä lastaussiltaa alas. Pilkulla näytti olevan tylsää, joten se sitten päätti hajottaa traikkumme säpäleiksi. Onneksi saimme juuri ennen tuhoavaa potkua ponin ulos traikusta, ja rakas kuljetuskoppamme säästyi kuolemalta.
Pilkku oli uudesta paikasta hieman hämmillään. Se hörisi jokaiselle ponille, joka vastaan tuli, mutta hevosista se ei piitannut. Paitsi tammoista. Niille oli pakko hirhadella jota toinen sekunti ja yrittää herättää uljaiden puoliveritammojen mielenkiinnon, mutta kukaan ei suostunut antamaan sydäntään shettisristeytykselle. Mokomatkin kilparatsut.
“Moi Lotta, säkin oot täällä!” ilahduin nähdessäni tutun tytön Oreon kimpussa. “Joo mä tulin,” Lotta sanoi ja jatkoi Oreon puunausta. Siirsin keskittymiseni taas harjaamiseen. Pilkku näytti nauttivan harja vedoista, joten jatkoin samalla pölärillä puunausta. Pilkusta lähti joka vedolla liikaa pitkää karvaa, joten harjauksen lopussa näytin joltain kävelevältä karvakasalta. Pilkku sen sijaan nautti karvapeitteen lähtemisestä, vaikka minä olin juuri sellaisen saanut. Poniinin turkista sojotti yksittäisiä pitkän karvan kohtia ja jostain pepun kohdalta poni oli onnistunut klippaamaan itse itsensä. Oli karvanlähtökin ihanaa aikaa.
“Ööö Lotta, mitä se sano?” kysyin Pilkun selästä, kun englantia puhuva mies asteli maneesiin ja esitti kysymyksen, tai sitten muuten vain höpisi jotain. “Se sano et se on Jonathan Lucky ja se pitää meille valmennuksen,” Lotta suomensi parin sekunnin miettimisen jälkeen. “Ai jaha, sä saat sitten toimia mun sanakirjana,” totesin ja siirsin Pilkun käyntiin. Heivasin ohjat kaulalle ja jalat irti jalustimista. Jonathan höpötti jotain englantia osaaville ja minä osaamattomana sain selville vain, että tyyppi sanoi joskus ja, ja joskus kyllä.
Alkuverkassa Pilkku oli hyvin kuulolla, eikä pukkeja esiintynyt. Voltit ja muut loivat kiemurat sujuivat hyvin, ja Pilkku taipuikin parin suostuttelun jälkeen mukavasti banaanille ja käänteet menivät hyvin, oli sitten askellajina ravi tai käynti. Laukassa Pilkky yritti pari kertaa heittää minut alas, mutta sentään pysyin kyydissä, kiitos harjan.
Alkuverryttelyn jälkeen saimme hetken levähtää ponien kanssa ja kuunnella, kun Jonathan selosti seuraavan tehtävän. “Eli siis häh?!” ohjasin Pilkun Lotan vierelle ja odotin suomennosta. Lotta huokaisi syvään ja näytti todella turhautuneelta kysymyksiin, mutta selosti silti suomeksi tehtävän kulun. “Toi linja, sitten toi toinen linja lävistäjällä, laukanvaihto ja pysty ja sit muuri,” Lotta selvensi hieman väsyneen oloisesti. “Okei!” hihkaisin, kun olin luultavasti ymärtänyt tehtävän annon. Onnekseni minun ei tarvinnut koikkaloida esteitä ensimmäiseksi.
Minun vuoroni oli toisena Lotan jälkeen, ja siirsin Pilkun laukalle. Poni hypähti kevyesti keinuvaan laukkaan ja matka kohti ensimmäistä linjaa alkoi. Pilkku ponnisti ensimmäiselle esteelle. Hyppy oli sulava, mutta minun mukana pysymis taidot eivät olleet mitkään kehuttavat. Toinenkin este ylittyi vauhdikkaasti. Kaarre oli vähän sitä sun tätä. Esimerkiksi Pilkku melkein kaatui jyrkässä ja vauhdikkaassa käännöksessä, laukka meni ristilaukan puolelle ja istuntani oli sitä jotain outoa. Lävistäjällä oleva linja arvatenkin ei mennyt kehuttavasti huonon kaarteen jälkeen, mutta en tainnut tajuta jutun juonta hymyillessäni linjan läpi. Positiivista ajattelua sentään osasin, mutta vauhdin huumassa keskittymiseni voi jäädä vähemmälle. Viimeinen pysty ennen muuria vilahti allani muurin lähestyessä salaman nopeaa vauhtia meidän kiitäessä sitä kohti kuuraketin lailla. Muuri oli musiikkia korvilleni. Oikea muuri, se oli sitten ainakin lempi biisini. Olin joskus pomppinut pahvilaatikkoja, mutta tämä oli jotain uutta ja mahtavaa!
Esteet pysyivät kannattimillaan muurin vilahtaessa allamme, mutta Lotan selvennyksen mukaan istunnassani ja tempossa oli vielä parannettavaa. Noh, Pilkkuhan oli kiitänyt radan läpi minun keikkuessa kirjaimellisesti selässä. Perunasäkiltä pikemminkin vaikutin. “Pilkku oli paras ja se muuri oli niiiiin ihana!” hihkuin hikisen ponin selästä, kun olin saanut kahdella seuraavalla suorituksella laukan ja tasapainoni astetta parempaan asemaan. Jonathan selosti taas uutta tehtävää, mutta minunhan oli turha seurata hänen höpinöitään, sillä en ymmärtäisi kuitenkaan hölkäsen pöläystäkään. Onneksi sain olla viiminen ja mennä radan seuraten muiden esimerkkejä.
Jonathan käski minun laskea lampaita, tai niin ainakin ymmärsin radan alussa. En kuitenkaan ollut varma, mitä laskin ja missä, joten päätin taas käyttää kävelevää sanakirjaa hyväkseni. “Siis, mitä lampaita mun pitää laskea?” kysyin viattomana Lotalta. “Ei kun laukka-askelia!” Lotta tirskahti. “Ai jaa,” mutisin, mutta siirsin Pilkun radalle. Lopputunti ja muut kahdeksikon muotoiset tehtävät sujuivat kuin rasvattu, ja sain tällä kertaa enemmän kehuja. Onnistuin jopa laskemaan ne ‘lampaat’...
(854 sanaa)
|
|
|
Post by Minea Metsämäki on Mar 15, 2019 12:47:59 GMT
Huokaisen. Ori paukuttaa etukaviollaan karsinan seinää kiukkuisena ja luimii korviaan. Sillä ei ole hyvä päivä ja se saa minutkin äärimmäisen huonolle tuulelle. Päätän tehdä ensin ne asiat, joissa ei tarvitsisi tapella tuon pirulaisen kanssa. Nostan pehmeän, nahkaisen estesatulan satulatelineestä. Nappaan edellisellä kerralla laittamatta jääneen satulansuojuksen koukusta estesuitsien kanssa ja kannan ne hevosrekan varustekaappiin, joka on kerrankin pyhitetty vain minulle. Muut joutuvat tyytymään tavaratilaan auton etuosassa.
Lähden valitsemaan sopivia kuljetusvarusteita, jotka mätsäävät toisiinsa. Huomaan Elliotin suojien olevan hiekkaisina satulahuoneen nurkassa. Tämäkin vielä! Olin edellisenä päivänä unohtanut ottaa suojat mukaan, tarkoituksena olisi ollut pestä ne, mutta niillä mennään mitä on. Harjaan juuriharjalla pahimmat hiekat niistä pois ja valitsen niihin sopivan tummanruskean fleeceloimen, jonka saisin kuivatuksen ajaksi orin selkään valmennuksen jälkeen. Ja jälleen kävelen jäisellä pihalla kohti autoa ja nostan tavarat sinne…
Josko nyt saisin vielä ne kuljetusvarusteetkin kasaan. Valitsen puhtaimmat kuljetussuojat, viininpunaiset kuljetussuojat kultaglittertarroilla ja nappaan hyllyltä hieman hieltä haisevan kuljetusloimen kainaloon. Kai sitä on pakko tuonne hirviön jalkoihin mennä suojia asettelemaan…
Elliot kääntää korvansa hetkeksi höröön, mutta luimistaa ne heti astuessani karsinaan kuljetussuojien kanssa. Komennan sitä topakasti sen hyöriessä karsinassa ja se jää kyräilemään minua nurkkaan. Huokaisen ja liu’utan jokaisen kuljetussuojan orin jalkaan yksitellen. Heitän kuljetusfleeceloimen selkään ja laitan orille riimun. Siitä se vasta suuttuisi, jos se olisi karsinan kalteriin kiinnitetty!
Talutan kiukkuisen hevosen jäisen pihan läpi. Se hangoittelee vastaan ja joudumme käyttämään liinoja Susannan kanssa, jotta saamme sen rekkaan. En mielellään käyttäisi noin voimakkaita keinoja, mutta ori on pakko saada autoon, jotta ehtisimme ensimmäiseen valmennukseen! Sinänsä meillä kahdella ei olisikaan kiire, sillä korkeimman tason valmennukset ovat viimeisenä.
Lopulta saamme loputkin hevoset lastattua rekkaan. Elliotin ja seuraavan hevosen väliin oli pakko jättää yksi paikka, sillä se kävi heti hampaillaan kiinni viattomaan ratsuun. Huokaisen varmaan miljoonannen kerran samana päivänä, kun näen kamerasta Elliotin kiukuttelun. Ja toki myös kuulen sen…
Perillä jätän Elliotin vielä rekkaan, oikeastaan ihan mielelläni. Josko se edes vähän rauhoittuisi… Pudistan päätäni ja lähden seuraamaan muiden valmennuksia. Kaipa niistäkin jotain voi oppia, vaikka ovatkin alkeistasoa ja kaiken lisäksi osallistujilla NoShoutit päässä.
Huomaan tyttäreni Essin katsovan vuorotellen minua ja valmentajaa, Jonathania kauhuissaan. Kävelen hänen luokseen “Toi mies puhuu englantia. En ymmärrä mitään!” supattaa Essi korvaani. “Voi vitsit, kyllähän se luki siinä lapussa, kun varasin tätä. Odota, selvitän asian Jonathanin kanssa” sanon Essille.
Onneksi Jonathan suostuu järjestelyyn, että välitän hänen ohjeet Essille suomeksi. Saanpahan hommaa tähänkin väliin. Löydän maneesin reunalta hieman lisan fleeceviltin. Kääriydyn siihen ja alan suomentamaan ohjeita. Hankalimpien sanojen tullessa vastaan saan itsekin hyvät koulutukset omaa valmennustani varten!
(408 sanaa)
|
|
|
Post by 10531 on Mar 15, 2019 19:56:23 GMT
Klo 10-11 easy 60cm Anamaria - M.B. Osmi Lopuillaan oleva viikko on vienyt minusta täysin mehut. Olin aivan lopussa ja pitkien työpäivien vuoksi yöunet ovat useana päivänä jääneet vähiin. Lauantaiaamun valmennus Saaristossa yhdessä Osmin kanssa ei napannut niin sitten yhtään, sillä olisin vain mieluusti kääntänyt kylkeä ja vähentänyt univelkaani. Jonnalta tuli kuitenkin seitsemän maissa äkäistä viestiä, että missä mää oon kun en ollut vielä tallilla. Jätin vastaamatta. Seuraavaksi tuli perään soitto, jonka mykistin ja annoin päristä loppuun. Jonna oli kuitenkin päättänyt olla itsepäinen ja seuraavaksi puhelimeen kolahti uusi wappi-viesti: "Osmi seisoo kohta jo kopissa täysin valmiina ja sua näy vielä missään!" Jonna olisi vaikka ajanu auton trailereineen suoraan kämpän pihaan ja tullut potkimaan mut omatoimisesti ylös, joten nakkasin paksun untuvapeiton syrjään ja raahauduin keittiöön. Olin torkuttanut jo varmaan viisi kertaa, joten enää ei auttanut säästää mm. jättämällä aamupalan väliin, sillä enää ei ollut ylimääräistä aikaa mistä tinkiä. Virutin nopeasti kasvoni vedellä, sipaisin naamaan kosteusvoidetta, kiinnitin tukkani nutturalle ja hyppäsin vaatteisiini. Eteisessä komusin vielä kenkiini ja nakkasin ylleni korkeakauluksisen fleecetakin, joka on ollut pelastukseni kylminä pakkaspäivinä. Tänään pakkasesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, vaan ilma tuntui lämpimältä ja puhelimen sääkartta näytti paria plusastetta.
Jonna nappasi mut läheiseltä bussipysäkiltä kyytiin ja jupisi huonoa ajankäyttöäni ja jouduttuaan itse hyppäämään rattiin. Yleensä olen erittäin täsmällinen, mutta tänään ei vain jaksanut. Lupauduin myös nöyrästi ajamaan paluumatkan, olinhan vielä alkuviikosta nyökytellyt ja sanonut voivani itse hyvin ajaa vaikka molemmat matkat. Otin parin tunnin ajomatkasta kaiken irti ja nukuin kuin tukki koko kaksituntisen ajan. Jonnan sadatteluista päätellen hän ajoi joko pariin kertaan harhaan tai edessä mateli joku tientukkona pikkuteillä välttäessämme ruuhkaisia valtateitä. Saariston pihalla havahduin Jonna tökkiessä minut hereille käskien pitää kiirettä - ryhmämme alkaisi kymmenessä minuutissa.
Osmi oli putsattu jo ennen lähtöä, joten riitti, että otin loimen ja kuljetussuojat pois ja kävin hevosen suurpiirteisesti läpi pölyharjalla. Osmi oli tänään yllättävän yhteistyökykyinen, se ei eväänsä väräyttänyt varustamisen aikana, vaikka yleensä tamma oikein aistii kiireen ja vetää silloin kaiken överiksi. Maneesille siirryimme juoksujalkaa ja kipusin ruunikon selkään Jonnan pidellessä sitä kiinni ja ojentaessa vielä perään blingbling-raippani.
Valmennus alkoi reippailla alkuverryttelyillä ja olin aluksi hieman hämilläni valmentajan käskiessä meidän siirtyä raviin - englanniksi! Oli mukavaa vaihtelua valmentautua toisella kotimaisella kielelläni, vaikka herra Jonathan Luckyn särmikkäästä murteesta oli aluksi hankala saada kiinni. Verryttelyissä haimme hevosia rennoiksi ja työskentelemään tehokkaasti koko vartalolla. Osmi oli virkeä, mutta pysyi nätisti hallinnassa. Se vastasi jopa yllättävän hyvin apuihini, harvoin se on niin hököllä tai toteuttaa yhtä auliisti pyyntöni, kuin tänään. Ryhmässämme oli meidän lisäksemme vain kaksi muuta ratsukkoa, joten pääsimme kukin vuorollamme hyvin perehtymään päivän tehtäviin, joissa hypättiin kolmea lyhyttä rataa ja harjoiteltiin samalla laukanvaihtoja.
Ensimmäisessä radassa oli kuusi estettä: ensin kahden pystyn sarja, pari pikkupystyä ja loppuun pystyn ja muurin sarja. Osmi oli täpinöissään ja syöksähti vauhtiin nostaessani oikean kierroksen laukan. Valmentaja käski antaa hevosen vain mennä, turhaa sitä toppuutella kun vastasi kuitenkin apuihin, eikä juossut kuin reikäpää. Ensimmäiselle sarjalla saimme hyvän lähestymisen ja tamma hyppäsi pystyt tarkasti. Toisen esteen jälkeen ohjasin Osmin isolla kaarteella pikkupystyille ja tähtäsin tamman keskelle estettä. Esteiden välillä hölläsin hevosen nopeasti raviin ja nostin laukan sitä kautta, mutta tamma tarjosi ensin väärää laukkaa, ja jouduin korjaamaan sen toisen hypyn aikana oikeaksi ennen viimeistä kaarretta ja sarjaa. Osmi liikkui hyvin ohjan ja pohkeen välissä ja se suoristui käännösten jälkeen hienosti, mutta ennen muuria se alkoi kiemurrella ja jäi kyttäämään lähestyvää estettä. Kannustin tammaa kunnolla eteenpäin, mutta niin vain se viime hetkellä päätti lyödä liinat kiinni ja keikahdin kaulalle. Tarrasin nopeasti mustasta jouhituposta ja kiskoin itseni takaisin kyytiin. Jonathanin käskystä teimme pienen voltin ja ohjasin tamman siitä suoraa muurille ja ajoin sitä oikein kunnolla eteenpäin ja varoin jarruttamasta ohjalla. Osmi hyppäsi, mutta yhä hieman epäillen ja kunnon ilmavaralla.
Toisella radalla hypättiin vain matalia pystyjä kahdeksikolla ja muuri voitiin jättää hetkeksi hautumaan. Pikkupystyjen kanssa Osmilla ei ollut hankaluuksia, vaan se lähestyi ja hyppäsi ne halukkaasti. Edelliseen rataan verrattuna tässä oli tiukemmat kaarteet, joissa jouduin hieman toppuuttelemaan ratsuani, jottei se olisi vain puskenut lapa edellä ilman kunnollista asetusta. Sarjoille tulimme aluksi melko vinosti, mutta ehdin suoristaa Osmin ennen sarjan toista estettä ja laukkakin vaihtui näppärästi esteiden yllä. Kolmannella radalla aloitettiin tamman tämän päivän kompastuskivestä: muurista. Ohjasin tamman vain rohkeasti eteenpäin ja annoin ennen hyppyä vähän pohjetta ja napautin kevyesti kaulalle tähän asti toimettomana kädessäni olleella raipalla. Osmi ei kieltänyt, vaan ponnisti erittäin voimakkaasti ja teki todella pitkän hypyn esteen yli. Jouduin hieman lyhentämään laukka-askeleen pituutta, jotta osuimme sarjan toiselle esteelle hyvin. Pystyltä ohjasin voimakkaasti polkevan ja etujaloilla ilmaa kauhovan Osmin loivalla kaarteella tutuille ja turvallisille pikkupystyille, joiden jälkeen päätimme radan kahden esteen sarjalle. Itse olin kokonaiskuvaan varsin tyytyväinen ja lähdenkin ensi viikonloppuna siintävään osakilpailuun varmoin mielin. Jonathan käski kotioloissa treenata vielä erikoisesteitä ja keskittyä sileällä liikkeen hienosäätöön. Rakentavan palautteen lisäksi saimme myös paljon positiivisia kommentteja ja etenkin Osmin tarkka ja toimiva hyppytyyli sai kehuja.
(781 sanaa)
|
|
|
Post by Nio Luosujärvi on Mar 16, 2019 16:55:07 GMT
Nio Luosujärvi - Flying Fonzie 80cm / medium
Tie Tähtiin estevalmennus 9.3.2019
Fonzie katseli kummastuneena uutta maneesia. Tää oli kolmas kerta Hallavan ulkopuolella jollain muulla tallilla sille, mun hoitajuuden aikana. Kahdet kisat ja nyt tää valmennus.
Ruuna katseli kiinnostuneena korvat hörössä muita ratsukoita, mutta piti kyllä huolen, ettei kukaan varmasti olisi liian lähellä. Katsomo sai kyllä ruunalta moitteita, hurjan pelottava se oli. Alkukäynneillä siistit seinät ja kaikki nurkat oli haisteltu, joten otatessani ohjat käteen, ruuna hakeutui heti tuntumalle ja kuunteli siististi puolipidätteitäni osoittaen sen pysähdyksellä ja peruutuksella. Mä itse tosin jäin vähän takakenoon, nyt ei olla dressageridereitä vaan tää on estevalkka! Nojasin rintakehällä hiukan eteen ja oikaisin katseeni ylös.
Olin tänään aika zen -tilassa, ja tunsin myös ruunan vaistoavan sen. Heti alku raveissa sen askel odotti jokaisella hetkellä, että mitä pyysin, ja ulkopuolen kääntöavut menivät hyvin läpi, vaikka varsinkin vasempaan kierrokseen heikompi ulkokylkeni oli heikko.
Pyörittelin ruunaa volteilla sekä ympyröillä, ja sain vastaukseksi taipuvan niskan. Muisin kaarella suoristaa aika ajoin, ja kiittää sisäkädellä ruunan tehdessä oikein.
Ensimmäinen laukka oli hiukan floppi. Nostossa ruunan pää painui alas, ja perä lensi kuin viimeistä päivää. Olin ehkä tökännyt toista pallopää kannuksilla turhan kovaa kylkeen vahingossa.
Seuraavan laukan nostinkin oikeassa kierroksessa ympyrän kaaren alusta, täysin varmuudeksi, enkä menettänyt kummankaan, minun tai ponin henkeä, ainoastaan hyvän melkein peräänannon. Laukka nääs nousi sievästi oikeaksi laukaksi, ja omasta sisään kallistumisestani huolimatta Fonzie hoiteli ympyrän hyvin. Koska edessä oli vain toinen laukkaava ratsukko, jatkoimme suoralle, ja pitkän sivun keskeltä käänsin pienennetylle keskiympyrälle.
Verryttelyn jälkeen Lucky ohjeisti meitä ensimmäiselle tehtävälle.
Vuoroni koittaessa nostin ajoissa toisen pitkänsivun lopusta oikean laukan, sekä käänsin ulkoapuja käyttäen linjalle. Ensimmäinen hyppy oli hyvä. Muistin pitää katseen ylhäällä, ja sain pohkeen paikan nuhteiden kaveriksi kehuja siitä. Toiselle hypylle olin epävarma, ja siksi ruuna meni löysäksi ja tuli tosi pohjaan. Retkahdin alastulossa kaulalle, mutta suoristin itseni varsin nopeaa takaisin.
Vinolla suoralla vauhti kiihtyi hiukan liikaa, joka toisaalta oli hyvä, sillä silloin laukka vaihtui viimeisellä osalla. Kaarteessa Fonzie oikoi hiukan, joten tulimme sivuun esteestä, ja jousui takomaan sisäpohkeellani hiukan kylkeä ennen muuria. Muurille ruuna kyttäs, ja sainkin maistaa hiekkaa. Jonathan kiirehti kaappaamaan ponin kiinni, ja punttasi minut takaisin kyytiin.
Vaikka tunsin olevani epävarma muurille tultaessa, lisäsin kaasua, pidin jalat lähellä ja nostin katseen ylös sulkien silmäni epätoivoisena, jaaa yli päästiin!
Myös toinen tehtävä alkoi oikeasta, ja ennakoin tehtävää siirtämällä raipan heikompaan käteeni, eli oikeaaseen käteen, ja nostin laukan suoralta. Linja oli siisti, mun mokista huolimatta, toiselle osalle unohdin myödätä, ja ensimmäisellä kaaduin kaulalle. Toisen osan mokasta johtuen jouduin vaihtamaan laukan kaarteessa ravin kautta, ja onnekseni kasikon seuraava linja oli tosi hyvä! Taputin ruunaa kiitokseksi kaulalle.
Kolmantena tehtävänä hurja muuri oli ensimmäisenä, ja vaikka se sai osakseen moittivia katseita, Jonathan ohjeisti mua tukemaan yläpohkeella ja silmäilemään kattoa. Ensimmäisellä hypyllä yli! Jatkan seuraavalle osalle, ja painan esteen jälkeen yläpohkeen sisäpuolelta kylkeen. Ulkopohje naputtaa kuitenkin tasaista tahtia lävistäjälle kääntyessä, ja kaukaa lähtenyt hyppy päättyy kuitenkin onnellisesti, vaikka seuraava ponnistus tulee niin pohjaan, että ylin puomi tulee alas.
Seuraava linja jatkuu samoin, kuin kakkosessa. Vasemmassa laukassa lävistäjä, ja saan vaihdonkin kohdilleen, jo ensimmäiselle esteelle! Viimeinen suora on paras, koko valmennuksesta. Olen jäntevänä hypyissä, ja Fonzie imee molemmille esteille hyvin, ja hyppää täysin oikeasta kohdasta. Kiitokseksi ruuna saa molemmin käsin taputuksia.
(520 sanaa)
|
|
|
Post by LinneaN on Mar 16, 2019 17:11:40 GMT
Klo 12-13 medium 80cm Linnea - Camelopardalis
Saatoin ehkä olla vähän kateudesta vihreä kun meidän tallilla asuvan Hupsun omistajalla, Minealla, oli niin pirun helppoa valmistella ja lastata tamman. Itsehän sain taas hieman käydä tahtojen taistelua Pardan kanssa että sain sen pysymään nahoissaan, se kun ei oikein arvostanut matkustamista vaikka alkoi olemaan jo hieman helpompaa kun rutiinia alkoi tulla. Tällä kertaa pakkailin normaalia enemmän kampetta matkaan, sillä olimme Minean kanssa päättäneet että jäämme Saariston pihaan yöksi sillä olisi turhankin pitkä matka ajella takaisin kotiin ja seuraavana aamuna takaisin kouluvalmennukseen.
Satulat, suitset, satulahuovat, pintelit, suojat, harjat, loimi, lämpöpintelit ja patjat, neljät väkirehu astiat, heinää.. Luettelin mielessäni mitä pitäisi ottaa mukaan. Luojan kiitos autossa oli tilaa kahden hevosen kamppeille sillä yllättävän paljon sitä tarvitsee mukaan yhden yön reissulle. Kaiken ollessa kyydissä pääsimme vihdoinkin lastaamaan hevosetkin kyytiin ja lähdimme Minean kanssa ajamaan Saaristoa kohti.
Olimme Saariston pihassa hyvissä ajoin joten päätimme samantien ottaa pari väliseinää pois jotta saataisiin aikaiseksi kaksi karsinaa autoon. Näin tammat pääsisivät olemaan autossa vapaammin. Tämän jälkeen nappasin Pardan narun nokkaan, irrotin kuljetussuojat jaloista ja kävin vähän kävelemässä pihalla ennen varustamista. Tottuneesti sitten harjailin tamman reippaasti, laitoin suojat jalkoihin ja varustin neitokaisen. Tamma oli onneksi rauhoittunut jo hieman joten ehkä tästä valmennuksesta ei tulisikaan täyttä katastrofia.
Valmentajana toimi englanniksi puhuva Jonathan joka vaikutti suhteellisen napakalta valmentajalta. Alkuverryttelyn jälkeen aloittelimme hommat kunnolla. Ensimmäinen harjoitus sujui meillä hieman vauhdikkaissa merkeissä ja mutkat venyivät liian pitkiksi, lähestymiset meni aina liian pohjaan tai ponnistettiin ihan liian kaukaa. Nopeasti Jonathan huomasi meidän jokaisen virheen ja neuvoi minua parhaansa mukaan jotta onnistuttaisiin harjoituksessa.
Toinen harjoitus meni jo hieman rauhallisemmin eikä Parda enää kaahottanut pää pilvissä. Kaarros kyllä meinasi mennä vähän pitkäksi kun en tajunnut pitää tammaa tarpeeksi hyvin hallinnassa esteiden välillä. Heti Jonathan rokotti taas siitä ja muistutti pidätteiden tärkeydestä. Kolmas harjoitus tuotti meille jo enemmän päänvaivaa sillä Parda oli vielä vähän heikommin koulutettu sileällä eikä oikein hallinnut laukanvaihtoja. Välillä sain taistella ihan kunnolla että tamma ymmärsi mitä pyysin vaikka olin jo yrittänyt opettaa niitä sille esteratojen vuoksi.
Olin yllättävän tyytyväinen tämän päivän valmennukseen ja siihen miten se loppua kohden alkoi menemään. Itse tein paljon virheitä eikä ratsukaan kovinkaan osaava ollut joten ei sitä täydellistä suoritusta voinut odottaakaan. Laskeuduin alas tamman selästä kun valmennus oli ohi ja talutin sen autolle. Olimme sopineet että saadaan lainata Saariston tallin pesukarsinaa hevosten hoitoon joten suuntasin meille neuvottuun talliin suorilta maneesista. Irrotin suojat hevosen jaloista ja kylmäsin sen jalat huolella ennenkuin talutin sen takaisin autoon. Laitoin linimentit ja lämpöpintelit Pardan jalkoihin ja heitin talliloimen sen selkään harjauksen jälkeen. Suuntasin itse Minean kanssa seuraamaan muiden valmennuksia ennenkuin olisi Minean oma vuoro.
// 422 sanaa //
|
|