|
|
Post by Rehtori on Feb 26, 2019 6:36:52 GMT
Saariston maneesilla valmennetaan koko päivän ajan Tie Tähtiin toisia osakilpailuita silmällä pitäen. Valmentajana tiukka ja pedantti Henry Sääri. Kaikille osallitujille no shoutit tarjolla. Kaikkiin taitotasoihin mahtuu 12 valmennettavaa. Yhdessä valmennusryhmässä 6 ratsukkoa. Valmennuksesta tulossa pohja. Valmentautuminen tapahtuu kisaustason vaatimilla varusteilla, heb > kannukset pakolliset, vaB kanget, ei raippaa. Helppo C: Keskitytään istuntaan ja hevosen tahtiin. Perustehtäviä helppo C-radan mukaan, ympyröitä, lävistäjiä, laukannostoja. Henry huomauttaa jokaisesta istunnan virheestä! Helppo B: Keskitytään istuntaan, hevosen tasaiseen työskentelymuotoon. Kolmikaarinen kiemuraura, hevosen tahdin säilyminen volteilla, suoristuminen, laukkasiirtymiset. Istunnan ja apujen käytössä ei kikkailuja, todella siisti perusratsastus vaadittu! Helppo A: Hevonen eteen ja rennoille askelelille. Tasainen työskentelymuoto kaikissa askellajeissa. Pohkeenväistöä uralle täyskaarrosta, vastalaukkaa. Siirtymisiä kaikkien askellajien sisällä. Henry vaatii todella tasaista työskentelyä ratsastajalta. Vaativa B: Hevonen pohkeen edessä, rentona. Koottutyöskentelymuoto, josta palkitaan hevosta välillä tauoilla. Suoruus uralla ja uran sisäpuolella, taipuminen vaaditulla tasolla. Laukanvaihtoja asekelleessa, pehmeät kissamaiset siirtymiset eri askellajien välillä. Henry keskittyy enemmän hevosen raamiin ja rentouteen ja nippeliohjeilla tukee ratsastajaa tässä. Maksut viimeistään 16.3., lisäarvat + rankingpisteet Tie tähtiin-sääntöjen mukaan. Tervetuloa viettämään Saaristoon valmennusviikonloppua!Klo 9-10 easy Helppo C Sarinanna - Ruben Ava - Sysivalkee 2 lisäarpaaSanttu - Fifill frá Kievari 2 lisäarpaaEssi - Fantastico Inari-Oxeye Daisy 2 lisäarpaaPeppi Lohja - Piccolo Boy 2 lisäarpaaKlo 10-11 easy Helppo C Klo 11-12 medium Helppo B Mistel - Rainmaker Kiia - Audrey v. Helmwald 2 lisäarpaaAdelina - Leafocean Zei Selina Valentín - Solidago Thalia Liinu - California Dreamin' Klo 12-13 medium Helppo B Linnea - Camelopardalis 1 lisäarpaVeronica - Sõdalane Miro - JB Salt Flats Viveka - Tarun Huippu Nio LUosujärvi - Flying Fonzie Klo 14-15 hard Helppo A TJanna - Sharazan 2 lisäarpaaSarah - Fiveofive 2 lisäarpaaLola- Silfur Fennir HT Stella - Betume 2 lisäarpaaJesse - Heljän Hurmos 2 lisäarpaaKlo 15-16 hard Helppo A TReita - Sand Pond 2 lisäarpaaTia - Stillegaards Garrard 2 lisäarpaaRobert - Harriet V 2 lisäarpaaElla Kaunola - La Palette Tinu - Trullin Hämy-Valo 1 lisäarpaSasu - Damiaan v.d. Lodewijk 2 lisäarpaaKlo 16-17 expert Vaativa B TAnne - Victoria v.d. Zelos 1 lisäarpaNita - Kallan Vermilion 3 lisäarpaaElyssa - Hallavan Lurjus 1 lisäarpaMinea - Nightlight Marcus - Tadeo v.d. Zelos 2 lisäarpaaMinea - Rhinestone Klo 17-18 expert Vaativa B TSalma - Bonnie KN Theodore M. - Rauolin Meiju Kaunola - Aberash Empire Lydia - Kheops 1 lisäarpaMirkku - Vegas Showgirl Lily Wilson - Man O' War |
|
|
|
Post by Varjoaika on Mar 5, 2019 8:51:34 GMT
Klo 14-15, Helppo A
Jesse & Heljän Hurmos
"Miten sulla menee?" utelin Lolalta meidän laittaessa ratsujamme kuntoon Saariston tiloissa. En mä mitään yksityiskohtia tiedä, mutta oon ymmärtänyt että naisella on viimeaikoina ollut aika paljon kaikkee meneillään. Se vaikuttaa kuitenkin jo vähän paremmalta kuin mitä se on ollut.
"Tässähän tää", Lola vastasi vähän hymyillen. Sen katse ei käynytkään mussa. Nyökkäsin hiljaisesti ja palautin omat silmäni Hurmoksen suitsien hihnoihin joita parhaillaan kiinnitin.
"Kiitti kun huolehdit aina", Lola lisäsi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hymähdin hiljaa hymyillen ja nyökkäsin uusiks.
"Tottakai. Sitä varten kaverit on."
Laiskuus ei kyllä ikinä oo Hurmoksella ongelma. Onneksi. Siltä löytyy oma moottori, joka toisaalta tuntuu olevan näiden suokkien perusvarustus, mutta jos sen oikeasti haluaa saada tekemään hommia niin kyllä siinä pohkeita tarvitaan. Mielestäni olin oppinut miten sitä ajetaan, mitä se tarvii ja vaatii, ja mukautumaan siihen. Kokoajan harvemmin kävi sillä tavalla, etteikö me ymmärrettäisi toisiamme. Mä tiesin, että Hurmuu jännittää uusi paikka ja kasa uusia hevosia. Tässä valmennus ryhmässä oli enemmän vieraampia ratsukoita kuin aikaisemmissa, Lolaa tietty lukuunottamatta. Ori pureskeli kuolaimiaan ja heilautteli päätään ohjasotetta vastaan. Sitä oli pakko työstää paljon ympyrällä ensin, ehkä siksi että mä pidän ympyrätyöskentelystä ja mun on helpompi hallita hevonen silloin, tai siksi että ne sopi Hurmoksellekin ja se malttoi unohtaa ylimääräiset huolenaiheet. Jokatapauksessa se toimi, Hurmos alkoi rentoutumaan ja me päästiin nostamaan ravi.
Vauhdikkaammat askellajit sai orin innostumaan siten, että vielä käynnissäkin se jaksoi polkea hyvin eteenpäin. Myötäsin liikkeeseen koko keholla vaikka samalla pysyin ryhdissä. Meidän valmentaja Henry oli antanut ohjeet mitä pitäisi lähteä tekemään, eikä se kuulostanut turhan hankalalta. Täyskaarrosta pohkeenväistöä, ja sehän meiltä sujui. Lähdin ohjaamaan Hurmosta tehtävänantoon, ja väistättämään uraa kohti. Ori asettui ja alkoi ottamaan rehellisiä sivuaskeleita, loppua kohden huomasin sen valuvan etuosasta.
"Jämäkästi pohkeiden välissä loppuun saakka!" Henry komensi.
Vastalaukka oli meistä molemmista kurjaa. Hurmos ei halunnut nostaa ja mä olin muutenvaan vähän kujalla sen kanssa. Tuntui etten mä jotenkaan yhtään osannut mukautua siihen, vaikka eihän sen niin vaikeeta edes pitäisi olla.
"Istu suorassa! Pidätä, nyt se kiihtyy vaan. Anna selkeämmät avut!" Henry jaksoi komentaa meitä usein, ihan syystäkin kylläkin, ja lopulta sen avulla vastalaukkakin alkoi sujumaan. Taputin Hurmosta kaulalle.
"Pidätä vielä, mä en nää nyt yhtään mitään eroa. Näiden kuuluu olla selkeitä siirtymisiä askellajien sisällä!"
En tuntunut löytävän mitään sopivaa välimaastoa että paljonko pidättää ilman että Hurmos pudottaa raviin. Vedin syvään henkeä ja pidätin oria, asetin ja nostin laukan uudelleen. Lisätä se kyllä halusi, mutta kokoaminen oli hankalempaa.
"Noin, noin! Nyt pohje! Hyvä, paljon parempi", Henry oli lopulta tyytyväinen meidän aikaansaamaan koottuun laukkaan, ja mä saatoin huokaista helpotuksesta sekä päästää Hurmoksen loppuhöntsyilemään pidemmällä ohjalla.
(418 sanaa)
|
|
|
|
Post by Sarah R. on Mar 5, 2019 12:33:50 GMT
Sarah - Fiveofive (HeA)
Siitä oli nyt neljä päivää, kun mä olin viimeksi nähnyt Thomaksen. Mun sydäntä kylmäsi edelleen se, etten mä enää ollut varma oliko mulla enää poikaystävää vai ei. Mä olin käskenyt sen pysymään poissa ja radiohiljaisuus oli ollut täydellinen.
Me oltiin ensimmäistä kertaa ikinä Effin kanssa poissa Auburnin mailta. Amanda oli käskenyt letittää sen häntään punaisen nauhan, enkä ollut kyseenalaistanut naisen käskyä hetkeäkään. Riepu oli kävellyt rekkaan epäröimättä lainkaan ja Effin takia me oltiin meinattu myöhästyä meidän aikataulusta.
"Mä voin ottaa Effin ekana ulos", sanoin, kun Penna oli pysäköinyt rekan Saariston parkkipaikalle. Meidän valmennus alkaisi vasta kahdelta, mutta Effille ei edes vajaa kuuden tunnin tutustumisaika vieraalla alueella olisi liian vähän.
Ruunikko tuli vauhdilla lastaussiltaa pitkin alas, onneksi olin pukenut sille suitset ennen seinän avaamista ja liikkumatilaa antoi sopivasti pitkä liina.
"Onko jo ikävä Riepua?", Adelina kysyi ja irvistin hieman.
"Vähän, mutta toisaalta ihana päästä taas Effin kanssa kunnon treeniin", vastasin huokaisten. Effi hirnui kovaa ja yritti hyppiä pystyyn, sen kaikki kotona kehittyneet käytöstavat olivat unohtuneet sen siliän tien, kun olimme sulkeneet rekan perälaudan ennen Auburnista lähtöä.
Ava ja Santtu rupesivat laittamaan ponejaan kuntoon ja lähdin Nitan kanssa kävelemään Leevin perässä Saariston hevosopiston tallialuetta läpi. Leevi käveli melko nätisti, Effistä ei voinut sanoa samaa. Jotkut heppatytöt koittivat ihastella kirjavaa ja astelivat uhkaavasti lähemmäs, mutta tulivat ilmeisesti toisiin ajatuksiin, kun Effi melkein hyppäsi niiden päälle.
"Sori, tää on vähän eläväinen", pahoittelin, vaikken ollutkaan pahoillani. Vielä kun pysyisin tänään sen selässä, näyttäisin kaikille miten hyvä ratsastaja musta oli tullut.
Kuusi tuntia oli melko pitkä aika roikkua kaikkea säikkyvän kirjavan tamman liinan päässä, mutta onneksi sain sentään jotain tekemistä viiden tunnin jälkeen, kun ryhdyin valmistautumaan valmennukseen.
"Ihan hetki vielä, prinsessa", rukoilin, kun tamma vältteli satulahuovan painoa, kuin ammattilainen. Jostain syystä kaikki apulaiset olivat kaikonneet ympäriltämme, eikä kuskina toimiva Penna vilkaissutkaan mun suuntaan. Mun teki mieli kysyä mikä sen ongelma oli, mutta toisaalta olin hyvin kiitollinen hiljaisuudesta miehen seurassa. Olin melko varma, että katuisin sitä päivää, jolloin vihdoin kysyisin miksei Penna Vaanila halunnut keskustella kanssani.
Meinasin nauraa ääneen, kun kuulin tehtävänannon. Rentous ja tasaisuus. Effin kanssa.
Huolimatta siitä, että koko tunti oli pohjustettu meidän epäonnistumiselle, me yritettiin silti parhaamme. Effi oli edelleen varsaloman jäljiltä jäykkä, uusi paikka jännitti sitä todella paljon ja mä huomasin tottuneeni jo Riepun valtaviin estehevosen askeleisiin. Ruunikon askeleet olivat hieman ponimaiset, ne olivat lyhyet ja nopeat, siinä missä Riepu oli suurieleinen ja kuitenkin vähän hitaampi, vaikka reaktiivinen olikin. Effi oli silti hyvin tutun tuntuinen ja mä huomasin ajoittain, että varsalomaa edeltävät näppäimet olivat edelleen olemassa. Niiden esille kaivaminen vaatisi vain kamalasti työtä ja pitkäjänteisyyttä.
422 sanaa
|
|
|
|
Post by Rehtori on Mar 5, 2019 21:03:04 GMT
Anne - Victoria v.d. Zelos  Viki oli tänään melko rento ja kuuliainen Henryn valmennuksessa. Tamma on saanut hienosti lihastakin viime aikoina! |
|
|
|
Post by Tinu on Mar 8, 2019 10:55:13 GMT
Klo 15-16 hard Helppo A
Tinu - Trullin Hämy-Valo (253 sanaa)
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minua oikeasti jännitti osallistua valmennukseen. Ilmoittautumista lähettäessäni en ollut tietenkään sen enempää tutkinut mitä valmennus pitäisi sisällään tai kuka ylipäätään toimisi valmentajana, vaan mitalien kiilto silmissäni yritin vain äkkiä saada itseni ja Hämyn mukaan kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin, jotka edesauttaisivat Tie Tähtiin -kisassa.
Kun sitten valmennuspäivänä saavuimme Saaristoon ja kävin hieman katsastamassa aiemman valmennuksen menoa, vaikutti ratsukoita ohjeistanut mies melko tiukalta ja topakalta tapaukselta. Tokihan se on hyvä, että valmentaja oikeasti vaatii valmennettaviltaan asioita eikä vain taputtele olalle vaikka homma ei aivan menisikään ihan oppikirjan mallin mukaisesti. Itse olen kuitenkin ehkä enemmän sellaista sunnuntaihumputtelija eikä haittaa vaikka kaikki ei olisikaan aivan tip top, joten totta kai tiukempi kuri ja noussut vaatimustaso pistää hieman jännittämään.
Jo alkuverryttelyn aikana tunsin Henryn pistävän katseen analysoimassa ratsastustani ja Hämyn etenemistä. Yritin parhaani mukaan istua mahdollisimman suorassa ja oikeaoppisesti, mutta tottahan toki käteni välillä ihan huomaamattani lähtivät nojailemaan hevosen harjan vierelle. Siitä tuli tietenkin sanomista ja melko useaan otteeseen jo ennen itse valmennuksen tehtäviä. Ihan aiheestahan Henry kyllä sanoi, ei siinä.
Lopulta siirryimme tekemään pohkeenväistöä täyskaarrosta. Pohkeenväistö on Hämylle ollut aina helppo nakki ja tamma suorittaa kyseisen liikkeen vaivattomasti ja pienistä avuista, joten itse koin ainakin onnistumisen tunnetta tyylipuhtaista ja hallituista väistöistä. Vastalaukan nosto ei kuitenkaan sujunut aivan yhtä mallikkaasti, ja muutamalla ensimmäisellä kerralla tammani joko puski sisäpohjetta vasten tai nosti myötälaukan. Henry neuvoi tilanteessa tiukasti, mutta hänen vinkeistään oli selkeästi hyötyä, sillä lopulta vastalaukat alkoivat sujua. Siirtymistehtävissä meillä ei Hämyn kanssa ollut juurikaan ongelmia. Tamma kuunteli hyvin kaikkia apuja ja siirtymät olivat pääasiassa sujuvia.
|
|
|
|
Post by alex-hallava on Mar 8, 2019 15:47:57 GMT
Elyssa - Hallavan Lurjus Va:B  |
|
|
|
Post by robert on Mar 9, 2019 17:56:30 GMT
Helppo A: Robert & Harry Henry Sääri ei antanut armoa. Se oli just sellainen kuin mä olin aiemmista valmennuksista muistanut: vähäeleinen, vähäsanainen ja aika hiton hyväpyllyinen. Leppoista ratsastelua se ei sallinut, ja tuntui, kuin sillä olisi aina ollut silmät selässäkin. Jokainen ryhmästä sai kyytiä tasapuolisesti, eikä kukaan päässyt se helpommalla kuin toiset--ei edes ne, joiden hevoset suorittivat tehtävät hyvin. Ei, silloin herra Valmentaja paneutui ratsastajaan ja hajotti meidät pala palalta vain laittaakseen uudelleen kasaan. Vaikka valmennustunnin aikana tehdyt tehtävät olivat niin sanotusti peruskauraa, Henry toi niihin uusia ulottuvuuksia. Kaikessa tekemässämme oli taustalla perusasiat: hevosen tuli liikkua eteen, rennoin askelit, tasaisessa muodossa läpi siirtymisten niin askellajista toiseen kuin niiden sisälläkin. Ratsastajilta Henry vaati tasaista kättä ja jalkaa, joustavaa muttei liioiteltua yläkroppaa, ja ryhdikästä selkää. Mun downfalliksi osoittautui tänään katse. Se oli kertakaikkisen hankalaa irroittaa Harryn suurista korvista--kyllähän niiden välistä näki ihan tarpeeksi eteensäkin. Harry sen sijaan esitteli parasta itseään jokaisessa askellajissa, ja ehkä siksi valmennus tuntui tähän mennessä hyödyllisimmältä: pääsin kehittämään ITSEÄNI. Henry soi mulle kehuja rauhallisesta kädestä, mutta samalla muistutti kantamaan sitä kunnolla: vaikka käsi olikin tasainen ja oikeissa tilanteissa joustava, se tulisi silti kantaa jämäkästi kyynärpään jatkona. Musta tuntui, että käden nostaminen toi mulle tietynlaista, ehkä vähän kaivattuakin raamia kroppaan, mikä taas helpotti ravissa istumista. Se taas puolestaan sai mun ja Harryn raviohjelman näyttämään kokonaisuutena yhteinäisemmältä, soljuvammalta ja ennen kaikkea kauniimmalta. (217)  |
|
|
|
Post by Varjoaika on Mar 9, 2019 22:28:42 GMT
Klo 9-10, taso Easy
Santtu - Fifill fra Kievari
Yleensä meillä on Sepon kanssa ihan omat kujeet menossa, sillä on aina joku kamala riepu päällä josta mun pitää se pelastaa. Vielä en ole sitä kokonaan saanut vapaaksi, mutta aika hyvin se operaatio etenee. Sepon omistaja kuulemma laittaa sen sille, ettei sen tule kylmä. Kun siltä vietiin karvat ja kaikki. Se on ihan hassun näköinen ilman sitä peitettä, puolet koko hevosesta puuttuu! Vaikka eikös se sanonta mene jotenkin, ettei ole karvoihin katsominen? Kyllä minä aina vähän katson, vaikea olla katsomatta!
Tytöt on kanssa samanlaisiin peitteisiin puettu, eikä niitä tunnu haittaavan. Sessa on ihan hurjan kaunis, mutta se ei hirveästi tykkää jos menen ihan lähelle. Silloin sen punainen häntä heilahtaa ja se sanoo tiukasti, että oma tila. Ja minähän kun olen herrasmies niin annan omaa tilaa. Tessa on vähän enemmän huumorintajuinen, mutta se viihtyy Sessan kanssa. Jotain tyttöjen juttuja niillä kai on.
Sieltä se sitten taas ilmestyy portille huutelemaan juuri kun ollaan Sepon kanssa pääsemässä asiaan. Kovasti se kutsuu nimeltä, mutta ihan aina en millään jaksa mennä vastaan. Nyt sillä ei ole sitä pientä, outoa ponia mukana. Ihan aina en ymmärrä sitäkään, se on kai jostain kauempaa kun ei puhuta samaa kieltä, mutta hauska tyyppi se on. Sellainen rento, ja tosi pehmeä. Huutelija on sen sijaan yksi niistä kaksijalkaisista, ja sen nimi on varmaankin Santtu. Sillä sitä on ainakin kutsuttu. Sieltä se taas kömpii tänne meidän maalle ja herrasmiehenä annan kiltisti kiinni. Tutkin ihan ensimmäisenä sen taskut, jos sieltä löytyisikin vaikka jotain hyvää.
Aha!
Tiesinpäs, minähän olen hurjan viisas. Otan hampailla kiinni sen taskun vetimestä ja nyökyttelen, josko se vaikka aukeaisi. Olenhan monta kertaa nähnyt Santtu-ihmisenkin tekevän niin. Nyt se nauraa ja työntää pääni pois ihan hellästi, ja sanoo etten saisi vielä mitään. Ehkä sitten sisällä. Huokaisen vaan syvään ja seuraan sen mukana kiltisti.
Viimeaikoina on tapahtunut paljon. Olenkin matkustellut enemmän kuin moni muu poni, sen täytyy johtua siitä että mä olen todella tärkeä. Santtu ainakin sanoo usein niin, ja tottakai uskon siihen. Olenhan viisas. Nyt se puhisee itsekseen ja hieroo minua, saan nautiskella palvelusta sisätiloissa ja nuokkua narujen varassa puoliunessa. En minä ymmärrä mitä se oikein puhisee posket punoittaen. Paljon parempaa se ei varmasti saisi, hienon suojakerroksen aina hoidan itselleni mudassa kierähtämällä kerran jos toisenkin, ihan pyytämättä vieläpä. Siihen ei ne muut pysty niiden vankipeitteidensä kanssa. Aika nopeasti ymmärsin, että täällä olisi minun uusi lauma. Kievarissa, sieltä mistä tulin, oli usein puhetta siitä että minulle tulisi löytää uusi omistaja, ja vaikka välillä kaipaan entistä laumaani olen kyllä viihtynyt. Santtu on mukavaa seuraa, eikä paikkakaan ole hassumpi; paljon raitista ilmaa ja hyviä maisemia!
Taas meidät saatetaan Sepon ja Sessan kanssa liikkuvaan karsinaan. Sinne tulee myös muutama naapuri, joiden kanssa olen matkojen aikana ehtinyt tutustua. Ennen matkaa meillä on ruokatarjoilu, ja sitten jossain hyrähtää ja pieni nytkähdys kertoo, että nyt liikutaan. Matkat sujuvat mukavasti, minua ei hermostuta vaikka määränpää ei olekaan varma. Mitä sitä turhia murehtimaan varsinkin kun edessä on ruokaa.
Paikka olikin tuttu, vastahan me olimme täällä hyppäämässä. Santtu nousee selkääni muoviselta korokkeelta, ja lähden samantien ripeästi kävelemään. Jospa me hyppäisimme taas? Se on hauskaa, vaikka Santtua se taitaa vähän jännittää. Yritän parhaani mukaan pysyä maltillisena, enhän halua säikäyttää uutta ystävääni, mutta välillä se on vain niin hurjan hauskaa että on pakko ottaa pari lisähyppyä ilosta. Nyt en kuitenkaan näe esteitä joita ylittää, vaan tiukan näköisen kaksijalkaisen keskellä seisomassa. Kun se ryhtyy puhumaan se kuulostaa ihan yhtä tiukalta kuin näyttääkin, ja Santtu tuntuu menettävän osan ryhdistään. Pärskähdän ääneen päätäni nyökäyttäen rohkaistakseni ystävääni. Kyllä me selvitään mistä vain kun tähänkin asti ollaan selvitty! En kyllä tiedä, mistä pitäisi selvitä, tai miksi me niin hirveästi ollaankin jouduttu selviämään viimepäivinä, mutta kivaa se on kyllä ollut.
Santtu pyytää usein kääntymään reitiltä pois. Me tehdään ympyrä ja palataan takaisin reitille, ja se ihmetyttää minua suuresti joka kerta. Miksi ihmeessä me tehdään sellainen mutka matkaan jos suunta ei muutu? Se jaksaa myös nykiä ympyrällä ollessa sisemmästä ohjasta, välillä aika kipeästikin. En ihan ymmärrä mistä se johtuu, mutta yritän parhaani ymmärtääkseni.
"Älä jää nyhtämään sitä sisäohjaa! Asetat ja myötäät, sisäpohje tukee", keskellä seisova ihminen komentaa ja Santun ohjasote helpottaa. Palaamme taas suoralle reitille ja tunnen miten se taputtaa kaulaani. Tein siis jotain varmasti oikein!
Santtu istuu alas satulaan, tunnen miten paino muuttuu. Se antaa pohkeita, nyt on tarkoitus siis mennä lujaa. Otan jalat alleni ja kiihdytän reippaasti ravia, ja Santtu pomppii satulassa.
"Pidätä aina ennen nostoa! Et voi sysätä ohjia pois tai se kiihdyttää juuri tuolla tavalla!" tiukka ääni sanoo taas. Suussani tuntuu lyhyt veto jonka tiedän tarkoittavan "hidasta". Siispä hidastan kiltisti, ehkä meninkin liian lujaa? Pian Santtu antaa pohkeet uudelleen, ja sillä kertaa ymmärrän heti että nyt nostetaan laukka. Riemastun ajatuksesta ja nostankin oikein kunnolla laukan.
"Rauhallisempi nosto, uudestaan", ääni kuuluu sanovan. Parin askeleen päästä pitää taas hidastaa, ja pian uudelleen nostaa laukka. Päättäisivät jo.
Kun Santtu viimein antaa pitkät ohjat venytän turpaani oikein pitkälle maata kohti. Minusta oli hauskaa päästä vähän tutustumaan uusiin kasvoihin, ihan vilaukselta mutta kuitenkin. Santtu vaikuttaa tyytyväiseltä silitellessään minua kävellessämme, joten saatan itsekin olla tyytyväinen. Hiki kyllä tuli, vaikkei edes hypättyä!
(830 sanaa)
|
|
reita
New Member
Posts: 4
|
Post by reita on Mar 10, 2019 15:01:53 GMT
Reita - Sand Pond (hard)
Vihaan tätä takatalvea ja epäkevättä. Pond oli hikinen valmennuksen jälkeen, enkä tienyt paistuisiko se kotimatkalla paksussa loimessaan ennemmin kuin jäätyisi ohuessa. Olimme joutuneet kunnolla töihin Saariston kouluvalmennuksessa, ja minunkin ihoani pisteli todella epämiellyttävästi. Laukanvaihdot olivat olleet aluksi tässäkin valmennuksessa hirveitä, ja valmentaja Henry Sääri kaikessa vaativuudessaan juuri niin ärsyttävä kuin Pondin omistaja Riittakin meitä valmentaessaan. "Uudestaan", hän oli komentanut hiljaisella äänellään, ja antanut milloin mitäkin uusia komentoja ja vinkkejä. Loppua kohden olimme kerrankin onnistuneet niin kuin pitikin, mutta olin niin poikki. Hinkkasin hevosen kosteaa selkää tavallisella käytöstä poistetulla käsipyyhkeellä, kun ei sellaiseen nihkeyteen hikiviilakaan pystynyt. Pyyhkeessä oli punaisia ruutuja. Minulla on usein sellainen olo, että elämä on keittoa, ja minä olen haarukka. Tämän onnistumisen jälkeen oloni ei kuitenkaan ollut kuin lusikalla, vaan ennemminkin kuin aivan kuivaksi väännetyllä rätillä.
Pondin tulo ja Tie Tähtiin -kisoihin valmistautuminen oli ollut vielä ensimmäisen osakilpailun jälkeenkin kuin unelmien täyttymys. Olimme päässeet halpohin mutta erittäin päteviin valmennuksiin, ja ratsastustaitoni koheni koko ajan ihan silmissä. Edestakaisin reissaaminen oli kuitenkin vienyt kaiken vapaa-ajan sekä minulta että lainatulta hevoseltani. Se alkoi tuntua. Pond roikotti epätyypillisesti päätään aina harjattavana ollessaan, ja minun niveliäni ja lihaksiani särki iltaisin. Tässä valmennuksessa olimme päässeet pidemmälle kuin koskaan ennen, ja illalla olisin yhtä lailla kipeämpi kuin milloinkaan. Enkä minä silti halunnut lopettaa kesken. Muutaman päivän kuluttua olisi Auburnin valmennus, ja minä menisin, ja minä ratsastaisin, ja valmennuksen jälkeen Pondin pää roikkuisi matalalla, ja minä kaatuisin illalla valittaen sänkyyni.
Pond meni mielellään traileriin. Pääsisinpä minäkin. Voi kun joku toinen ajaisi auton kotiin. Nukkuisin vaikka viileällä ja kovalla trailerin lattialla väliseinän toisella puolella, enkä jaksaisi edes pelätä hevosen kaatuvan jossain mutkassa päälleni. Traileriin kömpimisen sijaan nakkelin epäjärjestyksessä pakissa möllöttävät harjat farmari-Fordin takaluukkuun kaiken muun sekaan, käynnistin auton ja lähdin matkaan. Jos minä en nyt tulisi uupumuksesta kipeäksi ja kuumeeseen, niin en kyllä ikinä.
Kotimatkalla aivoni olivat vieläkin valmennusvaihteella. Reita, täsmällisemmät avut. Reita, älä anna sen laiskotella. Reita, yritä nyt vielä koota sitä. Henry Säären ääni ja Riitan ääni sekoittuivat päässäni, ja samalla kun näin tien, näin Saariston maneesin. Katse eteen, Reita! Älä tuijota Pondin silmäkulmaa vaikka kuinka sitä asettaisit! Minun oli ruuvattava auton ilmastointia vähän viileämmälle, koska väsytti niin kauheasti.
Kotona Hukkasuossa vein Pondin sisään. Se olisi ehtinyt olla vielä ulkona, mutta silläkin oli karvat siihen malliin pystyssä, että se halusi vain nukkumaan. Jätin loimenkin sen päälle, vaikka se oli halpa ja siitä sai välillä sähköiskuja. Kävin vain sanomassa tallituvassa Kinnasen Ekulle ja sille hänen poikaystävälleen, että sanoisivat jollekulle henkilökunnan jäsenelle, että riisuttaisivat Pondin illalla. En vain viitsinyt juosta enää ympäri tallia etsimässä Crimistä ja Keitaroa, kun päässäni kaikui, että reippaammat puolipidätteet, Reita. Ja Pond, aikuinen ja terve hevonen, oli asettunut oikein maahan makaamaan ja nukkui syvää unta turpa maassa, kun kuljin sen karsinan ohitse.
(449 sanaa)
|
|
|
|
Post by avaminea on Mar 10, 2019 18:39:05 GMT
Ava - Sysivalkee, Helppo C » 10.03.2019 - kouluvalmennus SaaristossaJos eilinen estevalmennus oli ollut huonona päivänä henkisesti, tänään taisi olla epäonnistumisten vuoro fyysisellä puolella. Aamu alkoi ihanasti, kun tipuin sängystä lattialle ja heräsin siihen, kun mun pääni iskeytyi yöpöydän kulmaan. Mä olin huutanut pari kirosanaa, niin kovaa, että äitikin oli juossut katsomaan, että mitä mun huoneessa oikein tapahtui. Mä olin pukenut päälleni ja kyykistyessäni nostamaan sukkia lattialta, mun ratsastushousut oli revenneet, valtavalla äänitehosteella ja tottakai ihan suoraan takapuolelta. Siinä vaiheessa mä olin ollut jo ihan valmis jättämään tämän päivän kokonaan välistä ja käpertymään sänkyyn koko loppupäiväksi, mutta äiti muistutti, että valmennuksesta oli maksettu ja sinne oli mentävä. Purtseilla, kun olin laittamassa Seppoa kuntoon matkaa varten, se oli hypännyt sivuun, mua kohti ja astunut hokkiensa kanssa suoraan mun jalkapöydälle. Kipu oli melkein kirvottanut kyyneleet mun silmiini, kun olin huitonut painavan pienhevosen pois mun jalkani päältä ja sadatellut taas vähän lisää. Ajomatkan ajaksi olin käpertynyt pieneksi palloksi hevosrekan takaosaan, mihin kukaan ei vahingossakaan katsahtaisi. Ehkä sillä tavoin me myös selvittäisiin ilman kolaria Saaristoon saakka. Nilkutin vähän, mutta hammasta purren varustin Sepon kouluvalmennusta varten. Santtu tuntui olevan kovin innostunut ja Sarah häipyi johonkin sen sekopäisen kirjavansa kanssa, joten mun sadattelut sopivat vain Sepon korville. Mä tarkistin kahdesti, ettei mikään nahkahihnoista ollut kuluneen näköinen, sillä mahavyön tai jalustinhihnan poikkimeno tästä päivästä puuttuisi. Mun teki vähän mieli ottaa jalustinhihnat kokonaan pois, sillä jalkaa kivisti sen verran paljon jokaisella kevennyksellä. Henry muistutti monta kertaa oikeasta istunnasta, käski rentouttaa jalat ja istumaan pystympään. Mä yritin sulkea kaiken pois mielestäni ja ratsastaa, mutta yhdessä vaiheessa Seppo pelästyi jotain ja lähti järjetöntä kiitolaukkaa maneesin toiseen päähän. Mä valitettavasti jäin lähtökuopille, korjailemaan tyhjentyneitä keuhkojani ja kipeytyvää pakaraani. Mulla kesti hetki keräillä itseni sieltä Saariston maneesin nurkasta. Mua hävetti, mun vaatteet ja kypärä olivat täynnä hiekkaa ja mun rakas ponini viipotti maneesissa vapauden ilosta ja aiheutti kauhutilanteita muille valmennettaville. Mä aloin haaveilla jo lähimmästä makkaratehtaasta, vaikka tiesin, että se oli ollut ihan vahinko. Tällä kertaa uskoin täysin, ettei Seppo ollut tarkottanut pahaa, vaan oli vain pelästynyt. Karvaita kyyneleitä nieleskellen nilkutin jonkun kiinnisaaman hevoseni luokse ja ponnistin sen selkään irvistäen. Tämä oli meidän viimeinen kouluvalmennus ennen osakilpailuita ja kaikki kilpailijamme näkivät miten surkea ratsukko me oltiin oikeasti. Miten mä olin halunnut säilyttää sen illuusion muiden silmissä, että mä olin muka hyvä ratsastaja ja mun ratsuni erityisen hieno piekkari. Loppuvalmennuksen ajan keskityin tuijottamaan Sepon korvia ja yritin unohtaa satulan aiheuttaman kivun takapuolessani ja jalkapöydän kivun joka kevennyksen myötä. Mun suu oli niin tiukasti viivana, että pelkäsin hieman hampaideni puolesta. Heti, kun valmennus oli ohi, mä ratsastin maneesista pois ja etsin paikan, johon kukaan ei nähnyt. Mä annoin itseni itkeä, vaikka mun meikit kuinka leviäisivät pitkin kasvoja. Seppo seisoi hievahtamatta paikallaan, se tiesi kai, että sen omistajalla oli huono olo. Upotin kasvoni sen pitkään harjaan ja yritin keräillä itseni ennen, kuin joku ehtisi kaivata meitä. 462 sanaa |
|
|
|
Post by inari on Mar 12, 2019 14:28:14 GMT
Inari-Oxeye daisy Helppo c klo. 9-10
tuotos: (435sanaa)
Tähän mennessä olin selvinnyt jokaisesta Tie Tähtiin valmennuksesta kunnialla, myös Jonathan Luckyn walesin murteella annetuista ohjeista. Henry Sääri oli kuitenkin täysin eri asia. Mies oli tiukka kun mikä, ja kuulemani mukaan tuntui näkevän jokaikisen virheen, vaikka katselisi toiseen suuntaan. Alkuperäinen suunnitelmani olikin jättää Henryn valmennus väliin, mutta äidin kannustuksen (=painostuksen) seurauksena ilmouttauduinkin mukaan. Ohjeita tulisin ainakin saamaan, ja sehän valmennuksissa olikin ideana.
Harjasin Danan ensin kumisualla ja pölyharjalla huolellisesti joka puolelta. Rasvasin myös kaviot, sillä se kuului tamman perushoitoon. En voinut vastustaa kiusausta letittää Danan vuohistupsuihin suloisia lettejä. Miniletit sidoin pinkeillä kuminauhoilla kiinni ennen, kun ryhdyin varustamaan ponia. Haaveissani olevaan vaaleanpunaiseen satulahuopaan en ollut vielä saanut rahoja kerättyä, joten jouduin tyytymään tylsän arkiseen perushuopaan. Kun tammalla vihdoin olivat varusteet päällä talutin sen maneesille.
Jokaiseen valmennusaikaan mahtui kuusi ratsukkoa. Oma valmennukseni oli ensimmäinen, ja se olikin varmaan syy vähäiseen katsojamäärään. Aikaiset aamut eivät olleet minulle suuri kompastuskivi, ja hevosten takia tekisin mitä vain. Aikaisessa valmennuksessa oli sekin hyvä puoli, että ainakin ehdimme takaisin lehtovaaraan päiväsaikaan. Kaarrossa säädin nopeasti jalustimet, ja katselin ympärilleni. Osa kasvoista oli tuttuja jo aikaisemmista Tie tähtiin valmennuksista. Muutamia nimiäkin tiesin. Pyysin Danan liikkelle, ja samantien ponin ottaessa nsimmäisen askeleen tunsin arviovan katseen selässäni.
Valmennuksen ohjelmassa oli melko yksinkertaisia perustehtäviä. Alkuun teimme ravityöskentelyä. Ympyröitä, lävistäjiä ja muutamat siirtymiset. Ympyrät osoittautuivat tänään meidän ongelmaksi. Niistä tuli epätasaisia soikioita, ja tahtikin katoili vähän väliä. Eikä Henry Sääri mitään säälipisteitä jaellut. Hän jaksoi huomauttaa katseesta ja ympyrällä kallistumisesta uudestaan ja uudestaan. Lopulta ratsastukseni näytti mitä luultavimmin entistä kamalammalta kun yritin hammasta purren istua keskellä, pitää hyvän ryhdin yllä ja vielä ohjatakin Danaa. Pikkuhiljaa ympyrät rupesivat kuitenkin muotoutumaan hiukan pyöreämmiksi, ja tasaisemmiksi.
Laukkatehtävät sujuivat vähän paremmin. Ei me niistäkään paljoa kiitoksia saatu, mutta fiilis ainakin koheni huomattavasti. Alkuun Dana oli melkoisen tahmea, mutta maneesin nurkasta kuuluneet rasahdukset saivat sen kiiruhtamaan askeliaan. Alun tahmeuden ja pienen jännityneisyyden jälkeen laukasta löytyi mukavan reipas rytmi, jossa Dana antoi mun kuitenkin säädellä vauhtia mieleni mukaan. Huutia sain huolimattomasta ohjaamisesta, sekä käsien liiallisesta jännittämisestä.
Loppu raveissa annoin Danalle enemmän ohjaa, jotta se sai venyttää kaulaansa. Henry ei päästänyt meitä helpolla rennossa loppuverryttelyssäkään, vaan hän oli heti huomauttamassa jokaikisestä pienestäkin virheestä, ja vaati tasoon nähden täydellisyyttä hipovaa ratsastusta koko tunnin. Lopulta kun ravit oli ravattu käynnit kävelty olimme kaarrossa. Tipahdin alas selästä, kuin kypsä luumu. Dana sai halin mahtavasta työskentelystään, ja minä puolestani kipeät jalat ei niin mahtavasta työskentelystäni. Ponille nopea harjaus, kylmäys ja namipalkka, sitten vain autoon.
Henry oli kyllä tiukka, mutta olin kenties jopa yliarvoinut hänet. Loppujen lopuksi olin löytänyt kaikista ohjeista jotain järkeä, uusia vinkkejä yritin painaa mieleeni mahdollisimman tarkasti. Meillä saattoi olla ihan hyvät mahdollisuudet hyviin prosentteihin tulevissa osakilpailuissa.
|
|
|
|
Post by Janna K. on Mar 13, 2019 15:36:48 GMT
klo 14-15, Helppo A, hard
Janna - Sharazan
"Vastalaukassa vauhti ei kiihdy, vaan tahti säilyy samana", herra Rehtorin matalan karhea ääni resonoi mun tärykalvoja. Noshoutin takia mä olin jatkuvassa jännityksen tilassa, kun yritin tunnistaa mitkä kaikista korvissani soivista kommenteista oli osoitettu mulle ja Sessalle.
"Tahti säilyy samana." Ai, nyt olin varma, että korjattavaa oli tosiaan meidän, ei suinkaan edellä porskuttavan Säihkysilmä Sarahin ja Koikkelehtija Effin vastalaukkakaarteessa.
Mutta oli tässä kouluvalmennuksessa silti himpan enemmän järkeä, kuin eilisessä estevalmennuksessa. Sen pitäjä, Jonathan, oli puhunut soljuvasti englantia, joten valmennuksen teemaksi oli muodostunut hyvin nopeasti "älä tee mitään ensimmäisenä, vaan seuraa mitä muut tekee – vasta sitten tee sama perässä". Kun olin päässyt illalla suihkuun prosessoimaan päivän tapahtumia, mun hämmennys oli vaihtunut kiukuksi: miten osallistujilta oli voitu odottaa täydellistä kielitaitoa? Mun englanti-suomi sanakirja sisälsi rajoittuneesti noin kaksi hevosaiheista sanaa, trot ja gallop, enkä siltikään ollut varma, oliko Jonathan käyttänyt kumpaakaan niistä kertaakaan koko valmennuksen aikana. Ja voiko joku muka tosissaan väittää, että kutosen enkulla tavan ysiluokkalainen pystyy tulkkaamaan erikoisella aksentilla nopeasti mongertavaa valmentajasetää ja samaan aikaan kykenee laskemaan vielä laukka-askeleetkin muurille?!
Ei voi.
"Siirtyminen tapahtuu askeleen sisällä." Herra Rehtorin toteamuksessa oli järkeä. Sen toteuttamisessa käytännössä – ei niin paljoa. "Janna, täsmällisemmin."
Mä pudistin mielestäni pois menneen estevalmennuksen kielimuuriongelmineen, ja yritin keskittyä satasella tähän hetkeen. Sessa oli sentään tiheän valmennustahdin takia tosi tyytyväisen oloinen ja kiva ratsastaa: se ei käynyt kierroksilla eikä ollut ihan puhkikaan. Ehkä sen sekä henkinen että fyysinen kunto oli noussut.
***
"Se meni paremmin", Verkku nosti toiselta puolelta jalustimen ylös ja taputti Sessaa kaulalle. "Tasapainoisemmin."
Mä löysäsin satulavyötä ja hymyilin.
"Niin munkin mielestä."
"Voisit jatkaa siirtymisten harjoittelua kotona näillä samoilla tehtävillä."
"Mmm, vähän ehkä tylsää."
"Mutta hitsin olennaista ratsastuksessa."
Sessa tuuppasi turvallaan mun hihaa ja alkoi hankaamaan siihen vaahtoutuneita suupieliään. Mä melkein kaaduin horjahtaessani ja kielsin tasapainon saavutettuani punarautiasta napakasti. Nöyryytysten sarja ei saisi jatkoa hevosopiston pihalla. Koppavat hevosenhoitajaopiskelijat juoruaisivat jonkun muun töpeksimisistä tänään.
Taluttelin Sessaa ulkona vielä ennen kuin lastasin sen rekkaan syömään heiniä muiden heppojen kanssa. Päivä oli ollut älyttömän pitkä, eikä se ollut edes loppumaisillaan: vielä olisi Sasun ja Daimin sekä Nitan ja Leevin valmennukset. Jos ne olisivat olleet Helppo Ö:n tasoisia ratsastuskoulun puksutunteja, olisin jäänyt rekkaan selaamaan puhelinta niin kuin Ava, mutta vaativan tason kouluratsastus kiinnosti mua enemmän kuin peiliselfiet Instagramissa.
Me lähettiin Verkun kanssa takaisin maneesille, jonne Daimin selkään rekan vieressä hypännyt Sasukin suunnisti.
"Onko siistiä hypätä siellä Ruotsissa Amandan hevosilla?" huomasin kysyväni Verkulta, joka naurahti kuivasti. Se pyyhkäisi katsomon puista penkkiä ennen kuin istui alas.
"Jos totta puhutaan, mieluiten hyppäisin omilla."
"Hyppääthän sä Lovella?"
"Niin."
Mun kulmat painuivat aavistuksen alaspäin, kun en ollut ihan varma, mitä laimea "niin" oli tarkoittanut.
"Onko Lovessa jotain vikaa?"
"Ei, luojan tähden ei!" Verkku pudisti voimakkaasti päätään ja huitoi käsiään ristiin ilmassa. "Mutta yhdessä hevosessa on rajoituksensa."
"Haluaisitkö sä toisen?"
"Mm-mh, olisihan siinä järkeä. Salsakaan ei ole valmis vielä vuosiin."
Vau. Verkulla oli heppakuume. Mä hymyilin iloisesti yllättyneenä ja kuuntelin nälästä kurnivaa vatsaani. Hitto, välipalapatukat jäi rekkaan.
(476 sanaa)
|
|
|
|
Post by Peppi Lohja on Mar 15, 2019 16:07:18 GMT
Klo 9-10 easy Helppo C
Peppi Lohja - Piccolo Boy
Sama ja vanha rätisevä trailerimme kulkeutui Pilkku sisällään meidän perässä kohti Saariston ratsutilaa/ratsutallia. Pilkulle ja minulle paikka oli jo estevalmennuksesta tuttu, joten toivottavasti Pilkku osaisi käyttäytyä tällä kertaa niin kuin sivistynyt hevonen käyttäytyy. Ei sillä, etten minä käyttäytyisi itsekään mitenkään erinomaisesti, mutta porsaani saisi vähän kohottaa olemustaan korkeammalle tasolle.
Käännyimme Saariston parkkipaikalle. Iso tila kohosi jälleen kerran näkyviin. Pilkku ei tällä kertaa yrittänyt hajottaa kuljetuskoppiamme säpäleiksi, vaan rouskutti heiniään pää kiinni heinäverkossa. Ehkä poniini oli jo tottunut maisemiin. Kun Pilkku oli säätänyt itsensä ulos trailerista, ponin oli kuitenkin pakko moikata muita poneja ja varsinkin kiimaisia tammuleita. Keväthän oli yhtä hullunmyllyä. Ensin karvanlähtö ja sitten tammojen iänikuiset kiimat.
Kiinnitin Pilkkuni pienen jaloittelun jälkeen kiinni traileriin ja aloin puunaamaan tarmokkaasti ponin turkkia. Harjatupot lentelivät kumisuan pyörittäessä pilkukkaan ponin karvaa. Tietysti karvat laskeutuivat juuri minun päälleni ja kavioita puhdistaessa olin ilmielävä karvakasa!
Astelin Pilkun rinnalla maneesiin, jossa viimeksikin estevalmennus pidettiin. Tällä kertaa kyseessä oli vain koulu ja siinä minä ja Pilkku olimme viime kisoissa ainakin loistavia tähtiä. Tällä kertaa toivottavasti menisi yhtä hyvin ja saisin lisää vinkkejä istuntani ja Pilkun säätelemisen parantamiseen, että olisin entistä voitokkaampi seuraavissa kisoissa.
Nousin narahtavaan Pilkun narahtavaan satulaan. Sivusilmällä tarkastelin muita ratsukoita ja opettajaamme, joka seisoi talikon vieressä mittailemassa ratsukoita. Huomasin tutun mini-issikan köpöttelevän uralla. Sentään jotain tuttuja kasvoja näkyi, vaikka Lottaa tai Juulia en havainnut näkökentässäni. Sen sijaan uusia tyyppejä oli entistä enemmän, mutta saisinpa mokailla sitten vain tuntemattomien edessä.
“Itsenäinen verryttely!” Henry-opettajan ääni kajahti lyhyesti ja ytimekkäästi kaikuen joka ikisen ratsastajan ja hevosen korvaan. Tottelevaisena tyttönä keräsin Pilkun ohjat ja aloin käynnissä taivuttelemaan poniani ympyröille. Kuten aina, Pilkku oli ensin hieman kankea, mutta vetrestyi huomatessaan, että mentiin vain käyntiä. Tosi laiskimus. Huomautuksia sateli käynnistä aina pomppivaan laukkaan asti. Erityisesti Pilkun asennosta tuli huomautettavaa, mutta sentään istuntani sai negatiivisia kommentteja vain joka toinen kierros. Vain!
Verryttelyn ja miljoonan huomautuksen jälkeen annoin Pilkulle pitkät ohjat ja itselleni ansaitun lepotauon. Olin ihan hiestä märkä, vaikka tunti oli vasta alkamassa. Tästä tunnisata tulisi varmasti hikisin valmennus ikinä! Pilkunkin karva näytti nyt jo menevä kippuralle hien voimasta, joten ihan varmana kaikki ratsukot kylpisivät hiessä tämän koettelumuksen jälkeen.
Henry rääkkäsi meitä vuoden kestävällä käyntijaksolla, johon sisältyi Pilkun ikuiset temppuilut johtuen kaiken maailman asioista, hikin hatussa taivutteleminen ja muut pohkeenväistön tapaiset. Pilkku suoriutui hienosti lukuunnottamatta sitä jäykkyyttä, jonka johdosta ympyrämme muistuttivat ilmapalloja ja sain kuulla miljoonat sanat istuntani jokaisesta virheesta ja Pilkun jokaisesta tempusta. Volttejen jälkeen olin kyllä enntistäkin viisaampi ja tiesin sentään tukea seuraavissa kisoissa ulkopohkeella ja tarkistaa, ettei Pilkku lähde rynnimään lapa edellä puskiin.
Suunta vaihtui ja sain kokea kovan kolauksen, kun ravatessa Pilkku heitti pukin ja vips vain makasin maassa muiden tuijottamana. Kaikki oli käynyt niin nopeasti, joten en ehtinyt kunnolla edes reakoida, kun olin jo maassa. Tasapainoni näköjään vain otti ja lähti. Niin teki myös Pilkku, joka säntäsi pukkilaukkaa maneesin toiseen päätyyn. Kiva poni minullakin. Valmentaja kävi hakemassa ponini takaisin ja pienen kurinpalautuksen jälkeen Pilkku toimi kuin unelma kaartaen lopulta kaulansa hienosti ja rentouttamalla itsensä. Minäkin otin Pilkusta oppia ja Henryn kehotuksesta pyöräytin hartiat taakse ja esitin löllöä spagettia.
Laukan nostot menivät hyvin ainakin minun ja Pilkun kannalta. Poni kuunteli jokaisen puolipidätteen ja jokaisista laukka-avuista poni pyrähti keinuvaan ja tasaiseen laukkaan. Siitä sain kuulla kehuja, mutta omassa istunnassa oli vielä parantamisen varaa. Kaikki laukkalävistäjät sujuivat Pilkulta kuin käsikiroituksessa, vaikka itse koikkaloin kyydissä parhaani mukaan, mutta poni yritti ja se oli parasta.
(553 sanaa)
|
|
|
|
Post by Kiia on Mar 16, 2019 7:23:36 GMT
Klo 11-12 medium Helppo B
Kiia - Audrey v. Helmwald
Tää viikko oli ollut mulle ja Armille helpompaa, sillä olimme päässeet hengähtämään valmennuksien osalta. Olihan tiistaina ollut yksi, mutta se oli onneksi ollut tutussa ja turvallisessa kotiympäristössä. Se mahdollisti työn teon myös valmentautumisen ohella, joka muuten on osoittautunut haastavammaksi kuin ajattelin. Ainakin kiireellisempinä viikkoina kun valmennuksia sateli kuin sieniä sateella.
Tänään kuitenkin suuntaisimme Saaristoon jossa Henry Sääri valmistelisi meitä Tie Tähtiin kisan toiseen osakilpailuun. Kuumeisesti yritin pakkailla kaikki tarvittavat kamppeet autoon ja puunailla Armin edustuskuntoon. Kuten aina kun lähdettiin vieraaseen paikkaan edustamaan Auburnia. Vaikka jännitin aina valmennuksia, oli matkat ainakin mukavia Auburnin luksukselta tuntuvalla kuljetusautolla. Matkan ajaksi lysähdin lähimpään penkkiin ja ummistin silmäni kiinni. Nyt kun ei ollut järin puhelias olo, vaikka autossa olisikin ollut juttuseuraa.
Perillä porukan junnut valmistautui ja lähti ensimmäisenä omaan valkkaansa joten me muut jäätiin vain jumittamaan autolle. Kauaa en kyllä sitäkään jaksanut tehdä, sillä Pennan pölötys alkoi käymään hieman hermoille. Otin Armin ulos autosta vikkelään ja me lähdettiin seikkailemaan Saariston tallin pihamaalle. Maneesi oli heti parkkipaikan kuppeessa joten se oli helposti löydetty. Tämän vuoksi me suunnattiinkin sitten toiseen suuntaan jollekin hiekkaradan alkupätkälle. Hetken aikaa käveltyä me palattiin Armin kanssa takaisin autolle ja aloin pikkuhiljaa harjailemaan ja varustamaan sitä.
Valmennuksen alkaessa kävi ilmi, että Henry keskittyisi todella paljon istuntaan ja hevosen tasaiseen työskentelymuotoon. Armi kyllä kulki oikein nätisti koko ajan, mitä nyt välillä meni miten sattuu omien pikku mokien vuoksi. Istuntani oli onneksi aktiivisen valmentautumisen johdosta parantunut huomattavasti aikaisempaan, mutta silti siitä vielä löytyi näköjään puutteita. Kolmikaarisella kiemurauralla en osannut tukea Armia oikein jotta se olisi kulkenut kuten pitää. Tämän johdosta hyvin koulutettu tamma hieman kiemurteli allani eikä oikein tiennyt miten pitäisi toimia. Vaikka yrittihän se parhaansa korjailla virheitäni.
Onneksi voltitkin alkoivat olla pyöreitä ja tahti pysyi hyvin yllä koko ajan. Hieman suoristamiset oli ongelmana, mutta eiköhän sekin paranisi ajan kanssa. Laukkasiirtymiset sentään puolestaan sujuivat jo yllättävän hyvin eikä Henry keksinyt kovin paljoa moitittavaa. Ei ainakaan mitään kauhean pahoja virheitä joita olisi vaikeampaa lähteä korjaamaan. Loppuvalmennuksesta me kuljettiin Armin kanssa rennosti ympäri maneesia ja meno alkoi näyttämään taas jopa ihan ratsastukselta. Kun vihdoin Henry ilmoitti valmennuksen loppuneeksi huokaisin helpotuksesta. Mahani huusi nälästä ja väsymys alkoi painaa koko kroppaa.
Velttona laskeuduin Armin selästä ja löysäsin satulavyötä ennenkuin talutin neitokaisen takaisin autolle. Sarah oli siellä valmistelemassa Effiä valmennukseen eikä niillä näyttänyt oikein yhteistyökään pelaavan. Effi kun näytti välttelevän tällä hetkellä kaikkea kuin ruttoa. Sidoin Armin kiinni autolla ja vaihdoin suitset ihan ensimmäisenä vaaleansiniseen riimuun. Tämän jälkeen hoidin kaiken muun järjestelmällisesti ja kaikessa rauhassa. Meneehän meillä vielä hetki että päästään lähtemään takaisinpäin. Lopulta Armi oli riisuttu varusteista, harjattu ja loimitettu joten lastasin sen takaisin autoon.
// 426 sanaa //
|
|
|
|
Post by Marcus on Mar 16, 2019 11:12:41 GMT
Klo 16-17 expert Vaativa B
Marcus - Tadeo v.d. Zelos
Me oltiin juuri lähdössä kouluvalmennukseen Saaristoon, kun Tao päätti, että tänäänkin ei juosta johonkin. Meillä oli eilen ollut estevalmennus samaisella tallilla ja ori oli todennut, ettei se ehkä ollutkaan niin mukava paikka? Ehkä tylsää seuraa? Eikä nyt oikein jaksaisi vaivautua lähtemään? Ken tietää. En noista orin aivoituksista ota aina selkoa, eikä kyllä moni muukaan. Yksi mysteeri koko himputin hevonen. Luulisi, että kun ikääkin tullut jo seitsemän vuoden verran, että alkaisi se järkikin kasvamaan. Harhaluuloja.
Onneksi pitkän tappelun jälkeen pääsin starttaamaan auton. Matka ei ollut pitkä, sillä olimme yöpyneet läheisellä tallilla, joka oli perhetuttavamme omistuksessa. Heiltä oli juuri jäänyt karsina vapaaksi, joten ajoitus oli täydellinen.
Kuljetuskopista Tao tuli närkästyneen oloisena ulos. Ori oli kuitenkin innokas ja tutkaili paikkoja tarkasti. Se jopa moikkasi erästä tallilaista kävellessämme varustamista varten sille varatulle paikalle. Ehkä tämä tästä. Tao oli kummallisen rauhallinen varustettaessa, mutta se saattoi johtua siitä, että ori seurasi pilkuntarkasti, mitä sen ympärillä tapahtui. Tao oli jopa hieman varautuneen oloinen, mikä oli hieman kummallista orin ollessa yleensä kohtuullisen rento, mutta kiukkuinen.
Onneksi itse valmennus oli maneesissa, koska ulkona oli aivan järkyttävä loskakeli ja taivaaltakin satoi jotain kummallista veden ja jään sekoitusta. Valmennuksessa oli meidän lisäksemme 5 ratsukkoa ja Tao halusi tutustua jokaiseen. Tai oikeastaan, se katsoi muita hevosia pahasti, kun ei päässytkään niiden luokse, kun olisi halunnut.
Alkuverryttelyjen aikana Tao tuntui olevan hieman jäykkä, ainakin aluksi. Taivuttelin sitä runsaasti ja keskityin erityisesti siihen, että ori rentoutuisi, henkisesti että fyysisesti. Ori oli pirtsakalla tuulella ja hevosen lämmetessä sitä sai pidätellä enemmän. Hevonen ei kuitenkaan ollut liian eteenpäinpyrkiväinen. Ehkä Taosta joskus kasvaa aikuinen ja se osaa olla täydellisesti. Olettaisin kuitenkin, että tämä on täysin toiveajattelua, mutta jos päästäisiin sen kanssa edes lähelle!
Henry aloitti valmennuksen tiukasti ja oletin, että niin se tulisi jatkumaankin. Onneksi itse en ollut mikään herkkä, en sinne päinkään. Huomasin kuitenkin, että eräs tyttö ehkä hieman pelästyi alkuun Henryn kovaa ja tiukkaa ääntä. Onneksi tyttö näytti rauhoittuvan ja rentoutuvan lähes saman tien, eikä pieni pelästys vaikuttanut suorittamiseen. Kaikki ratsukot olivat supertaitavia ja osaavia ja mua hieman ehkä hävetti Taon alkuvalmennuksen hätäisyys. Luojan kiitos orikin paransi suoritustaan ja liikkeet olivat paljon sulavampia ja mukavampia. Ori tuntui rennolta, mikä oli todella hyvä juttu ja annetut tehtävät sujuivat toinen toistaan aina vaan paljon paremmin. Mulle jäi kyllä todella hyvä maku suuhun tästä valmennuksesta ja toivon mukaan Taokaan ei kanna mulle kaunaa, että lähdimme tänne. Ainakin ori näytti nauttivan treenistä, vaikka sen jälkeen olikin taas niin pirullista ilmettä luvassa.
(402 sanaa)
|
|
